Crusellissa kaikille avoin luentotilaisuus ADHD:sta

Posted on 6.3.2012 Uudenkaupungin Sanomat Merja Halinen

Puhujana aikuisena diagnoosin saanut Päivi Hakala


– ADHD on oireyhtymä, josta kärsii paitsi moni lapsi ja nuori, niin myös moni aikuinen. Silti asiantuntijoita löytyy todella vähän. Kun itse opiskelin aikoinaan psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, ei tiedetty koko ADHD-diagnoosia, sanoo Hoitokoti Reimaria Uudessakaupungissa Levysepänkadulla pyörittävä Vesa Salin.

Reimarissa on tällä hetkellä toistakymmentä alle 30-vuotiasta nuorta. Salinin mukaan heistä osa kärsii tästä oireyhtymästä, jonka tunnusomaisimpia piirteitä ovat tarkkaavaisuuden puute, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus.

Saadakseen lisää tietoa ADHD:sta (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) sekä itselleen että Reimarin muulle henkilökunnalle, Salin on järjestämässä aiheesta luentotilaisuuden.

– Uskon, että aihe kiinnostaa laajemmaltikin ja sen vuoksi haluamme toteuttaa tilaisuuden kaikille kiinnostuneille avoimena.

Luentotilaisuus pidetään Crusellissa perjantaina 30. maaliskuuta kello 14-16. Puhujaksi Salin on saanut nokialaisen Päivi Hakalan (ent. Tasala), jonka sydämen asiana on levittää tietoa tästä aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöstä. Hän ei ole lääkäri eikä asiantuntija, vaan aikuisena ADHD-diagnoosin saanut ja tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivän ADD-lapsen äiti.

– Hakala esiintyi viime lokakuussa TV2:n Inhimillisessä tekijässä, jonka jälkeen hänelle on sadellut luennointikutsuja. Hän on myös perustanut Facebookiin avoimen vertaistukiryhmän. Siihen on liittynyt jo useita satoja ihmisiä, Salin kertoo.

Myös Suomen ADHD-aikuiset ry:n potilasetutoimikunnan puheenjohtajana toimiva Päivi Hakala on Salinin mukaan luvannut ampua luennossaan alas monia sairauteen liittyviä myyttejä. Niitä ovat esimerkiksi seuraavat: ADHD paranee aikuisena, oireyhtymään liittyy aina ylivilkkaus, ADHD-henkilöt eivät voi pärjätä kunnialla (eli ilman rikostaustaa) elämässä tai tyhmä, laiska, saamaton!

ADHD-häiriötä voi Salinin mukaan hoitaa tehokkaasti lääkkeillä ja terapialla. Myös Päivi Hakala kertoo saaneensa lääkityksestä suurta apua.

– Uskon, että oireyhtymästä kärsivien ja myös heidän perheenjäsentensä kannattaa tulla kuuntelemaan Hakalaa. Myös koulujen ja päivähoidon henkilökunnalle luennosta voi olla hyötyä.

Lipputulot  hyväntekeväisyyteen

Osallistujilta peritään viiden euron maksu, joka menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Salin haluaa lahjoittaa osallistumismaksusta kertyvät rahat Reimarin naapurirapussa toimivaan Stoppi nuorisoasuntoihin, jossa tehdään merkittävää työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä.

– Meille kaikki lahjoitukset ovat tervetulleita, sillä määrärahat ovat kovin pienet ja esimerkiksi nuorten harrastustoimintaan ei tahdo jäädä rahaa. Nyt saamme ehkä muutaman uuden jalkapallon ja lentopallon sekä kenties mahdollisuuden keilaamiseen, joka on nuorten suosiossa, iloitsee toiminnanjohtaja Eila Pappila Stoppia pyörittävästä Vakka-Suomen Mielenterveysseurasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s