Teksti:Kati Soininen
Aikuisiällä ADHD-diagnoosin saanut Päivi Hakala kiertää luennoimassa niin ammattilaisille kuin yleisölle. Päivi on tulossa luennoimaan myös Vaasaan.
Nokialla asuva Päivi Hakala (ent.Tasala) on esiintynyt TV2:n Inhimillisessä tekijässä ja antanut aiheesta useita lehtihaastatteluita. Hän ylläpitää suosittua ADHD-aiheista blogia ja Facebookin vertaistukiryhmää ja on kirjoittanut puheenvuoron syksyllä ilmestyvään ADHD-liiton julkaisuun.
Ei pelkkä lastentauti
ADHD, tarkkaavaisuus- ja/tai ylivilkkaushäiriö, mielletään usein pikkupoikien vaivaksi. ADHD-oireisen pojan tunnistaa helposti: hän ei pysy hetkeäkään paikallaan ja toteuttaa hulluimmatkin päähänpistot saman tien. Oireisto on kuitenkin moninainen: takapenkissä haaveilevalla tytöllä voi olla sama oireyhtymä kuin luokan häiriköksi leimatulla pojalla. Tytöillä sairaus tunnistetaan huonommin, sillä heiltä puuttuu usein ADHD:n näkyvin oire, ylivilkkaus. Sen sijaan ongelma on yleensä tarkkaavaisuudessa: yhteen asiaan keskittyminen ja tehtävien aloittaminen tai loppuunsaattaminen on hankalaa.
Jos oireistosta puuttuvat sekä ylivilkkaus että impulsiivisuus, diagnoosi on ADD. ADHD ei myöskään yleisestä käsityksestä poiketen ole pelkkä lastentauti. Päivi Hakala tuo omilla kasvoillaan esille sitä, että aikuinen nainenkin voi kantaa kirjainyhdistelmää. Vaikka jotkut oireet saattavat helpottaa aikuisikään tultaessa – tai sitten niiden kanssa oppii elämään entistä paremmin, ADHD ei parane tai katoa.
Periytyvä poikkeavuus
Päivi Hakala on huomannut, että jokaisella on jokin käsitys siitä, mitä ADHD on. Usein ajatellaan, että ADHD-oireiset lapset ovat vain huonosti kasvatettuja. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: ADHD on neurologinen tai neuropsykologinen poikkeavuus, joka ei johdu kasvatuksesta. ADHD ei ole tahdonalaista.
ADHD:n taustatekijöistä ei ole täyttä varmuutta. Se tiedetään, että perinnöllisillä tekijöillä on suuri merkitys. Riskiä lisäävät äidin raskaudenaikainen tupakointi tai alkoholinkäyttö ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot tai keskosuus. ADHD:n esiintyvyys on eri lähteistä riippuen 4-5 % luokkaa. Hakala käsittelee luennossaan myös trauman ja ADHD:n yhteyttä. Riitaisa kotiympäristö, perheväkivalta tai epäjohdonmukainen kasvatus saattavat voimistaa ADHD-oireistoa. Kierrettä pahentaa vanhempien uupumus keskittymis- ja ylivilkkausongelmista kärsivän lapsen kanssa. ADHD ei ole pikkuvaiva, vaan hankaloittaa kantajansa elämää monilla tavoin. Liitännäissairauksina voi esiintyä mm. unihäiriötä, masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, päihderiippuvuutta ja oppimisvaikeuksia. Hakala puhuu omasta kokemuksestaan siitä, kuinka ADHD-oireisen arki on mahdollista saada hallintaan.
ADHD Päivi Hakalan elämässä on merkittävässä roolissa. Päällepäin oireyhtymä ei juurikaan näy, sillä Hakalalta puuttuu motorinen ylivilkkaus: hän ei hypi seinille tai kiipeile puuhun. Impulsiivisuus on sen sijaan vaikuttanut elämänkulkuun niin hyvässä kuin pahassakin. Hakala on valinnut asuinkaupungin tikkaa heittämällä, vaihtanut työpaikkaa lennosta, ryhtynyt yrittäjäksi sen kummemmin suunnittelematta ja menettänyt luottotiedot holtittoman rahankäytön takia. Yksi häpeän aihe on kodin pitäminen siistinä, sen kun oletetaan naisihmiseltä hoituvan luonnostaan. Parisuhteessa elämiseen ja ADD-oireisen tyttären kasvattamiseen Hakalan oireyhtymä on tuonut omat vaikeutensa.
Elämänhaaste ADHD on Hakalalle myös elämänrikkaus. Parhaimmillaan ADHDihminen on luova ja idearikas, haasteita pelkäämätön ja toisia innostava. Nämä ominaisuudet löytyvät myös Hakalasta, joka on kääntänyt vaikeutensa voitoksi ja jakaa nyt sydämenasianaan vertaistukea ja tietoa muille ADHD-oireisille ja heidän läheisilleen.
Tietoa
Vaasanseudun ADHD yhdistyksestä:
Kaksikielisenä toimiva Vaasanseudun ADHD yhdistys on rekisteröity v. 1989 ja se on valtakunnallisen ADHDliiton alainen paikallisyhdistys. Yhdistyksen alaisena toimii Seinäjoen aluekerho, joka järjestää vanhempien vertaistukitoimintaa. Vaasassa kokoontuu tällä hetkellä aikuisten ja parisuhteessa olevien vertaistukiryhmä. Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä ja levittää tietoa ADHD:sta sekä tukea ADHD-oireisia henkilöitä, heidän perheitään ja läheisiä. Yhdistys tukee ja edistää ADHD-oireisten henkilöiden kuntoutusta, hyvinvointia, sosiaalisia taitoja, toimintakykyä ja koulutusta. Lisäksi yhdistys toimii näiden henkilöiden, heidän läheistensä ja ammattihenkilöstön yhdyssiteenä.
Yhdistyksemme järjestää mm:
-vertaistukiryhmätoimintaa
-jäsentapaamisia ja teemailtoja
-lasten- ja perheiden tapahtumia
-leirejä
-virkistystoimintaa
-tiedotustilaisuuksia ja luentoja
Toimimme jäsentemme edunvalvojina, teemme aloitteita ja esityksiä sekä annamme lausuntoja eri viranomaistahoille. Jäseneksi voi liittyä ADHD-liiton internetsivujen kautta: http://www.adhd-liitto.fi/jasen.html tai lähettämällä nimi- ja osoitetiedot sähköpostilla osoitteeseen: info@vaasanadhd.com Vaasanseudun ADHD yhdistyksen kotisivut: www.vaasanadhd.com. Lisätiedot ja yhteydenotot: info(at)vaasanadhd.com tai 044-210 5959.
ADHD ja siihen liittyvät oppimisongelmat ja käytöshäiriöt ovat hoitamattomina yksi syy nuorten syrjäytymiseen – kytkökset päihde- ja mielenterveysongelmiin sekä pahimmillaan rikollisuuteen ovat ilmeiset. ADHD tietouden välittäminen onkin tärkeää, jotta oireet tulevat tunnetuiksi ja ihmiset voivat hakea ajoissa apua ongelmiinsa.
Järjestämme ADHD luennon tiistaina 15.5. Vaasaopistolla klo 17.30. Lisätietoja ADHD yhdistyksen kotisivuilta. Tervetuloa mukaan yhdistyksen toimintaan ja luennolle