Levotonta elämää

Telma 1/2011

teksti: Jaana Tapio , kuvat Emil Bobyrev

ADHD-diagnoosi toi selityksen omaan käyttäytymiseen ja kertoo myös muille, miksi toinen toimii eri tavalla kuin odotetaan. Yrittäjyys mahdollistaa työnteon omilla ehdoilla.

Kun Päivi Tasalan 12-vuotiaalla tyttärellä vuosi sitten diagnosoitiin ADD-häiriö, ADHD:n alalaji, sairauden oireet alkoivat Tasalan omissakin korvissa kuulostaa epäilyttävin tutuilta. Repaleinen työura, pitkiksi venyneet opinnot eri oppilaitoksissa ja impulsiiviset päähänpistot tuntuivat saavan selityksen. Tasala varasi ajan mielenterveystoimistosta ja sai saman diagnoosin hänkin.

Termi ADHD tulee sanoista attention deficit hyperactivity disorder ja sen oireisiin kuuluu erilaisia tarkkaavaisuuden, keskittymiskyvyn ja ylivilkkauden häiriöitä. ADD on vastaava oireyhtymä, mutta ilman ylivilkkautta ­– siksi puuttuva h-kirjain. Molemmille on kuitenkin yleensä yhteistä keskittymiskyvyn puute ja impulsiivisuus.

­− Häiriö oli minulle aivan vieras. En ollut kuvitellut että itse olisin ADHD, koska en ole hyperaktiivinen. Yleinen kuvahan on, että ADHD on kuin kumipallo, joka sinkoilee paikasta toiseen, Tasala sanoo.

Tasalan ongelma onkin ylivilkkauden sijaan päinvastainen: mistään ei tunnu tulevan valmista, ellei ole aivan pakko.

‒ Saatan luoda aamulla itselleni niin pitkän tehtävälistan, että muserrun sen taakan alle. Sitten vaan pelaan jotain nettipeliä ja mietin, että aloitan hommat ihan kohta, kunnes huomaan pelanneeni kahdeksan tuntia, Tasala kuvailee.

Koukeroiden kautta

Tasalan työura ei ole kulkenut aivan perinteistä reittiä. 33-vuotiaan naisen pisin työsuhde on ollut kuusi kuukautta.

‒ Kaava on se, että ensin innostun uudesta työpaikasta. Sitten, kun se ei enää tuo mitään uutta ja kaikki on opittu, olen valmis ottamaan vaikka kymmenen vuoden karenssin, kun vaan ei enää tarvitse mennä töihin.

Tyypillistä ADHD:lle onkin innostuminen uusista asioista. Monesti projektit jäävät kuitenkin kesken, kun tilalle tulee uusia kiinnostuksenkohteita.

Työn rutiinit ja kaavamaisuus ovat olleet Tasalalle suurin haaste pysyä vakituisessa työpaikassa. Tasalan mukaan neurologisesti niin sanotusti normaalilla ihmisellä työn motivaattoriksi riittävät kauaskantoisetkin tavoitteet, kun taas ADHD:ta sairastava tarvitsee välitöntä palautetta. Siksi kärsivällisyys ei riitä samanlaisina toistuviin tehtäviin pitkään.

‒ Ulkoinen motivointi on tärkeää. Kun joku kehuu, että hienosti hoidettu, saan siitä uutta tekemisen intoa.

Vuosiin on mahtunut monenlaisia pätkätöitä. Puhelinmyyntiyrityksessä Tasala eteni muutamassa kuukaudessa avainasiakaspäälliköksi ja edelleen team leaderiksi. Kova nousu johti loppuun palamiseen.

Tavaratalon somistajana hänet kutsuttiin töihin tarvittaessa, mikä oli Tasalalle ihanteellinen järjestely.

‒ Juuri kun työnteko alkoi kyllästyttää, ei ollutkaan enempää hommia ja sain olla kotona. Sitten kun kotona ei ollut enää tekemistä, puhelin soi ja pääsin taas töihin.

Onpa työn loppuminen tullut myös työnantajan puolelta irtisanomisena, mutta silloin työhönsä leipääntyneelle potkut tuntuivat onnenpotkulta.

21-vuotiaana Tasala perusti ensimmäisen yrityksensä, joka kuitenkin osoittautui naiselle liian kovaksi palaksi. Omassa yrityksessä oli liikaa hallittavaa ja osattavaa niin nuorelle.

‒ Vedin itseni täysin burn outiin, lähti mopo käsistä.

Oman itsensä pomo

Epäonnistuneen yrittäjäkokeilun jälkeen Tasala vannoi, ettei enää koskaan ryhdy yrittäjäksi. Toisin kävi. Nyt Tasala on yksi Prameet neliöt -osuuskunnan neljästä sisustussuunnittelijasta. Yrityksen ideana on tarjota sisustussuunnittelukoulutusta tavallisille ihmisille – sellaisille, joilla on sen verran silmää, että eivät halua käyttää sisustussuunnittelijaa, mutta tarvitsevat ammatti-ihmisen tukea.

Samanhenkisiä yhtiökumppaneita Tasala löysi Tampereen ammattikorkeakoulun sisustussuunnittelijalinjalta, josta valmistui vajaa vuosi sitten.

‒ Koska olemme osuuskunta, kukaan ei ole toista korkeammassa asemassa. Kun ei ole pomoja, kukaan ei ole sanomassa minulle mitä pitää tehdä, Tasala kuvailee.

Yrityksen järjestämät kurssit ovat viikonlopun mittaisia, Tasalalle juuri sopivan lyhyitä rutistuksia. Itsekuriongelmiakaan ei ole aiheutunut, koska neljän hengen porukalla yksi on aina vastuussa myös muille.

‒ Jos olisin yksin, voisi olla vähän enemmän hällä väliä -tyyli. Mutta sillä mitä teen on väliä muillekin, koska yritysimago on pakko säilyttää.

Yhtiökumppaneilleen Tasala kertoi diagnoosistaan heti kun sai tietää siitä itse. Edellisissä työpaikoissaan Tasala ei vielä itsekään tiennyt ADHD:stä, mutta kun hän hiljattain sattumalta tapasi vanhan pomonsa, uusi diagnoosi tuli puheeksi. Vastaus oli, että ”no ilmankos!”, mutta positiiviseen sävyyn.

Tasala kokee, että diagnoosin löytyminen on selventänyt monille, miksi hän on sellainen kuin on tai miksi tekee asiat toisin. Ennen tuli esimerkiksi mietittyä moneen kertaan, miksi hän ei pysty pitämään työpaikkaa, vaikka muut pystyvät.

‒ Joka asiassa ei voi mennä ADHD:n taakse, mutta aina en vain saa ruoskittua itseäni tekemään enempää vaikka haluaisin. Se on sama kuin sanoisi masentuneelle, että ota vain itseäsi niskasta kiinni.

Arjen hallintaan Tasalalle on ollut apua lääkityksestä, jonka avulla aivojen käsky suorittaa jokin toiminto menee paremmin perille ja saa ajatukset muuttumaan teoiksi.

Jotain hyvääkin

Tasala kokee, että luovalla alalla ADHD-häiriöön on suhtauduttu positiivisesti. Vaikka ADHD:sta puhuttaessa esillä ovat yleensä häiriön negatiiviset vaikutukset, sillä on myös positiivisia puolia.

‒ Kun innostun itse helposti, innostan samalla myös muita. Ja koska aivoni toimivat vähän nurinkurisesti, löydän moniin ongelmiin erilaisen ratkaisun kuin muut.

Myös luovat ideat ovat yksi ADHD:n sivutuotteista.

‒ Lääkkeet valitettavasti tappavat luovuuden. Joskus pidän lääkkeettömiä päiviä ideoidakseni ja annan silloin itselleni luvan olla tekemättä mitään, Tasala kertoo.

‒ Joskus ärsyttää, että joudun syömään lääkkeitä sen takia, että sopeudun muihin ihmisiin.

ADHD tekee myös avoimemmaksi kuin mihin meillä yleensä on totuttu. Tasala saattaa joskus kertoa henkilökohtaisista asioistaan kaupan kassalle tai pankin virkailijalle huomaamattaan ja harmitella sitä jälkeenpäin.

‒ Sain entiseltä pomoltani palautetta, että en saa enää puhua omista asioistani kahvihuoneessa. Kerroin aivan kaiken, enkä tullut ajatelleeksi, että jokin juttu voi olla toiselle rankkaa kuultavaa.

Tasalan mielestä ADHD:ta sairastavan sopeutuminen työelämään riippuu paitsi työn luonteesta myös työnantajan suhtautumisesta. Esimieheltä Tasala toivoisi sitä, ettei toinen nosta itseään pomoksi vaan kuuntelee myös muiden mielipiteet.

‒ Jos saan hyvän idean tehdä asia toisin, olisi kiva, ettei sitä heti tyrmättäisi, vaan kokeiltaisiin. Muuten hyviäkään ideoita ei enää jaksa esittää.

Tasala ei usko, että hän tulee enää koskaan työllistymään perinteisin keinoin. Tulevaisuus ei häntä kuitenkaan huoleta, koska ajatukset siitä muuttuvat viikoittain innostumisten myötä. Vaikka ADHD on elinikäinen kumppani, sen kanssa oppii elämään.

‒ Osaan jo hillitä impulssejani paremmin kuin lapsena. Enää en lähde hyppäämään silmälasit päässä kymmenestä metristä järveen.

ADHD on osittain perinnöllinen.Päivi Tasalan 12-vuotiaalla Taru-tyttärellä häiriö on diagnosoitu, kun taas Heta (kuvassa) on vielä liian nuori testeihin

2 responses to “Levotonta elämää

  1. Paluuviite: AD/HD ‘ko « Vastavirtaan

  2. Seija Vikamaa

    Kyllä sopii poikani taudin kuvaan.Nyt saanut koneistusyrityksen käyntiin,tuloja siitä vielä on turha odottaa.Kyllä hän taxia ajaa viikonloppuisin ja starttirahaa vähäsen paljon joudun auttamaan hänä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s