Oppiminen

Erilaiset oppijat ja oppimistyylit

Eri ihmiset hahmottavat ja oppivat asioita eri tavalla ja eri kanavien kautta. Voidaan puhua auditiivisesta, visuaalisesta tai kinesteettisestä tyypistä. Tällöin puhutaan erilaisista miellejärjestelmistä eli eri aistikanavien kautta tapahtuvasta tiedon vastaanottamisesta.

Auditiivinen tyyppi ottaa parhaiten vastaan kuuloaistin kautta viestejä ja tietoa. Visuaalinen tyyppi puolestaan käyttää näköaistiaan ottaessaan vastaan viestejä ja liittäessään sitä jo omaksumaansa tietoon ja miellejärjestelmäänsä. Kinesteettinen tyyppi haluaa kokea ja tehdä itse, jolloin hän oppii ja ottaa vastaan informaatiota parhaiten.

Useimmat meistä käyttävät näitä kaikkia kanavia, mutta tietyissä tilanteissa yleensä joku kanava dominoi suhteessa muihin. (Repo & Nuutinen 2002)

Erilaisten viestikanavien lisäksi eri yksilöt ovat erilaisia oppijoita. Erilaisista oppimistyyleistä on tehty tutkimuksia  ja pohdittu mikä osa oppimistyylissä on perinnöllistä ja mikä opittua. Otollisimmasta oppimisympäristöstä on lisäksi perinteisiä käsityksiä, jotka tutkimus on osoittanut vääräksi. Tällaisia käsityksiä ovat esimerkiksi seuraavat: opiskelijat oppivat parhaiten hiljaisessa ympäristössä, oppimisen kannalta on tehokkainta hyvä valaistus paras opiskeluaika on aamulla sekä syöminen häiritsee oppimista. Nykyisen tiedon mukaan ei kuitenkaan ole olemassa universaalia kaikille parasta oppimisympäristöä ja – tapaa. (Prashing 1996)

Varsinkin havainnollistamisessa on tärkeää ottaa huomioon erilaiset tavat oppia ja erilaiset viestin vastaanottamiskanavat. Opettajan oma mielikanava vaikuttaa tietysti siihen, mitä keinoja hän käyttää. Joku piirtää mielellään fläppitaululle kuvia, kun toinen taas käyttää tarinoiden kertomista asioiden havainnollistamisessa. Ei ole syytä väheksyä opettajan vahvaa kanavaa, koska sen avulla hän kaikkein luontevimmin välittää viestin opiskelijoille. Opettajan on kuitenkin syytä miettiä opetusta suunnitellessaan kuinka hän voisi ottaa huomioon ja hyödyntää opiskelijoiden erilaiset miellejärjestelmät. Opettaja voi havainnollistaa opettamaansa hyvin eri tavoin ja hänen kannattaa käyttää myös opiskelijoita ja heidän hahmottamistapaansa löytääkseen uusia havainnollistamiskeinoja.

Erilaiset oppijat ryhmässä ovat rikkaus ja mahdollistavat vaihtelevat opetus- ja havainnollistamismenetelmät. Opettajan kannattaa opetusta suunnitellessaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, että erilaiset oppijat saavat mahdollisuuden hahmottamistavat voi hyödyntää esimerkiksi yhteistoiminnallisessa oppimisessa ja ryhmätöissä, joissa opiskelijat käyttävät omia kanaviaan asioiden välittämiseen muille. Erilaiset tavat hahmottaa ja näiden tapojen esiin tuominen opiskelijaryhmässä auttaa myös suvaitsevuuden lisäämiseen. Yhteinen toiminta lisää yhteistä ymmärrystä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s