Haastava murkku

Surffatessani löysin sivun, jossa on ADHD:sta kerrottu opettajille mm. näin:

Nuoruusiän voimakas kehitysjakso sijoittuu juuri yläkouluvaiheeseen, jossa tulee usein koulumaailmassakin suuria muutoksia. Usein turvallinen ja pysyvä yhden opettajan vastuulla oleva luokka muuttuu suureksi kouluyhteisöksi, jossa vaihtuvat sekä opiskeluryhmät, opetustilat, opettajat että usein vielä lukujärjestys jaksoittain. Alakouluiässä juuri opettaja on usein ensimmäinen merkittävä omien läheisten ulkopuolinen aikuinen lapsen elämässä. Lapsi usein ihailee opettajaa jopa siinä määrin, että kotona vanhemmat saavat kuulla, miten opettajan mielestä jokin asia kuuluu hoitaa ja että vanhemmat ovat väärässä.

Oman kokemukseni kautta itselleni vaikeinta oli kahdeksas luokka. En ymmärtänyt mitenkään, että miksi pitää ajatella/tehdä niinkuin opettaja haluaa. Kova vastustus normeihin, sääntöihin, siinä määrin että helpompaa oli pinnata.

Yläkoulussa nuori on oppilaana yksi monien joukossa ja opettajan silmissä voi yksittäinen nuori kadota massaan. Nuorelle itselleen on kuitenkin hyvin merkityksellistä se, että hänet kohdataan koulussakin tärkeänä yksilönä ja että häntä arvostetaan. Opettaja edustaa yhä tärkeällä tavalla perheen ulkopuolista tahoa. Hän on näin parhaimmillaan apuna nuoren irrottautumisessa perheestään ja osallisena nuoren itsenäistymisprosessissa. Opettajaa, kuten muitakaan aikuisia, ei yleensä enää avoimesti ihailla. Päinvastoin nuoret usein asettautuvat aikuisten mielipidettä vastaan ja näin testaavat omaa kelpaamistaan. Kuitenkin nuori kuuntelee aikuisen kommentit itsestään hyvin tarkkaan.

Erityisopetuksen ja koulun erityistyöntekijöiden rooli juuri yksilön kohtaajina on merkityksellistä yläkouluissa. Nuoren kehityksen kannalta on tärkeää, että koulussa jokaisella nuorella olisi ainakin yksi merkityksellinen aikuiskontakti. Nuoren tulisi kokea, että juuri tämä henkilö on oikeasti kiinnostunut hänestä.

Luulen, että tässä kohdin ymmärtäminen olisi A ja O, koska käskeminen nostaa vaan suuremman vastutuksen auktoriteettia kohtaan. Jos nuori kokee että opettaja on ”hyvä tyyppi” menee asiatkin paremmin perille.

Nuoruusiän mullistukset ovat suurimpia nuoren siihenastisessa elämässä, joten koulu ja koti ovat tärkeässä roolissa edustaessaan pysyvyyttä. Koulun tulee olla paikka, jossa nuori kokee olevansa turvassa. Sen tulee olla rakenteiltaan sellainen, että nuori pystyy ”hallitsemaan” sen. Minimoimalla muutokset niin ryhmäjaoissa, aikuis- ja toverisuhteissa kuin lukujärjestyksissäkin autetaan nuorta jäsentämään koulunkäyntiään. Toisinaan pysyvyyden saavuttaminen vaatii oppilaan sijoittamista erityisluokkaan, mutta oppilasta voidaan tukea yleisopetuksen luokissakin, kunhan asiaa pysähdytään miettimään yhdessä nuoren kanssa.

Nuori peilaa jatkuvasti kehittyvää itseään ympäristön avulla. Koulussa nuori viettää keskimäärin kuusi seitsemän tuntia päivässä. Tämän vuoksi koulun aikuiset ovat tärkeässä asemassa tukemassa nuoren tervettä itsetuntoa, vaikka nuori ei enää yleensä avoimesti ihailekaan aikuista. Itsetunnon tukeminen ei vaadi erillisiä ”itsetuntotunteja” tai ylenpalttista kehumista. Opettaja voi – ja hänen pitää – arvostaa jokaista oppilastaan ja toimia niin, että jokainen oppilas voi tuntea olevansa tärkeä.

Opettajan puolihuolimattomatkin kommentit ja väärin ymmärretyt heitot voivat vaikuttaa hyvin paljon nuoren minäkäsitykseen. Opettaja edustaa myös virallista yhteiskunnan realiteettia, jonka avulla nuori voi testata, mikä on mahdollista ja mikä ei. Opettajalla on suuri valta herkässä kehitysvaiheessa, jossa pohditaan isoja filosofisia kysymyksiä: Kuka olen? Millainen olen? Millainen aikuinen minusta voi tulla?

Tässä kohdin voidaankin sitten mennä niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pahasti metsään kuin vaan voi mennä. Nimenomaan sillä väärällä lähestymistavalla.

Tämän erityisen elämänvaiheen ymmärtäminen ei kuitenkaan saa näyttäytyä rajoja rikkovan käyttäytymisen hyväksymisenä. Turvallisten aikuisten tehtävänä on luoda rajat, joita ei voi ylittää. Vaikka nuoret kapinoivatkin aikuisten luomia rajoja vastaan, he kokevat ne turvallisuutta luovana tekijänä elämässään.

Koulun on tärkeätä omalta osaltaan luoda syy-seuraussuhteita. Seuraamusten on oltava loogisia ja oikein mitoitettuja. Niiden tulee kohdistua tekoon ja nuoren tulee ymmärtää, mistä ne johtuvat. Tilanteet pitää aina selvittää, nuorta on kuultava ja hänen kanssaan on käytävä keskustelu siitä, kuinka tilanteen voi tulevaisuudessa välttää. Vaikka nuori joutuisi kärsimään seuraamuksista, on aikuisen pystyttävä erottamaan teot persoonasta ja tuettava nuorta ainutlaatuisena yksilönä. Nuoren on saatava hyväksyntää ja arvostusta huolimatta teoistaan. Koulun aikuisen roolin on oltava ohjaava, nuoren kehitystä eteenpäin vievä, ei niinkään rankaiseva ja rajoittava. Koulu on hyvä paikka harjoitella taitoja, joita tarvitaan myöhemmin itsenäisessä elämässä osana yhteiskuntaa.

Tilanteet pitää selvittää myös niin, että nuori ymmärtää, tulee kuulluksi, nähdyksi omana itsenään, Hyvä keino on käyttää myös tietoisuuden karttaa, kun purkaa asian osiin, MITÄ tapahtui.

Yhtenäiset ja kaikille tiedossa olevat asiallisen koulukäyttäytymisen rajat ja seuraamukset helpottavat oppilaan käyttäytymistä. Ne helpottavat myös kokokoulun henkilökuntaa samansuuntaisessa kasvatustehtävässä.

Suurissa kouluissa ja vaihtuvissa opetusryhmissä opettaja voi kokea, ettei pysty riittävästi paneutumaan yksittäisen oppilaan asioihin. Tärkeätä ei olekaan tuntea kaikkia oppilaita hyvin yksityiskohtaisesti. Riittää, kun opettaja on kiinnostunut oppilaan asioista ja osoittaa sen hänelle. Tämä vähentää myös työrauhahäiriöitä (Saloviita 2008).

Tarkkaavaisuushäiriöisen nuoren kohtaamisessa olisi hyvä muistaa seuraava

Käskyjä kieltojen sijaan. Sano toivottava käyttäytyminen kiellon sijaan: ”Kävele!” ei ”Älä juokse!”

Selkeät rutiinit, jäsennelty opiskelu ja tilanteiden ennakoitavuus helpottavat keskittymistä

Mm. aineenopettajasysteemi ja jaksojärjestelmä yläkouluissa ovat monelle hankalia. Näihin on kiinnitettävä huomiota

Nuorella on koulussa yksi pysyvä aikuinen, joka on tilanteen tasalla ja johon nuori voi ongelmatilanteissa turvautua.

Poista ympäristöstä turhat ärsykkeet.

Pidä oppitunnin kuluessa pieniä taukoja, tuo opiskeluun vaihtelevuutta

Opeta oppilaalle oppimisstrategioita.

Selvitä ongelmatilanteet. Varmista, että nuori on ymmärtänyt tapahtuman.

Pieni motorinen liike voi auttaa keskittymään, sitä ei kannata kieltää. Toiminta on sen sijaan suunnattava sellaiseen, mikä ei häiritse ympäristöä.

Interaktiivisuus tuntityöskentelyssä auttaa keskittymään.

Nuori ei sählää ”tahallaan”, joten syyllistävästä moittimisesta ei ole apua.

Sopikaa yhdessä keskittymistä auttavista toimenpiteistä.

Nuori, jolla on tarkkaavaisuuden ongelmia, tarvitsee paljon tukea itsetunnon kehittymisessä. Opettajan on tärkeätä tuoda vahvuuksia esille.