Solmuja suhteessa

Solmu estää kumppanien aidon tunnetason yhteyden toisiinsa tai voi sitä vaikeuttaa. Koitan tätä purkaa nyt nimenomaan AD(H)D:n vinkkelistä, koska en ole parisuhdeterapeutti sen enempää kuin psykologikaan. Lainailen asioita Kataja Ry:n julkaisemasta Solmuja Parisuteessa-lehtisestä.

Meidän perheen solmut tuli enimmäkseen varmaan siitä, että koska en ole motorisesti levotonADHD, en saa takapuoltani ylös sohvasta. En vaikka haluaisin. Vaikka pitäisi. Järki sanoo että tee. Raajat ei toimi. Ajattelen että pelaan vähän ensin.  Kunnes huomaan että kello onkin jo viisi, istun yöpaita päällä sohvalla aamukahvi kädessä.

Jotenkin olen sen päässäni vielä kääntänyt niin, että koen olevani alottanut tekemään jotain kun kerran olen suunnitellut tekeväni niin. Erään ahaa-elämyksen sain katsellessani himohamstraajia. Siinä oli kaappi, pariovilla, pieni, auki tyhjänä. hämähäkinseittiä saatto olla. Tää terapeutti kysyi tältä mieheltä , että onko hän ajatellut siivota sitä. Mies vastasi myöntävästi, johon ammattiraivaaja vastasi, että mitä hän luulee, kauanko siihen siivoomiseen menee, ja tämä mies tuumasi että ainkin tunti pari. Minä nyökyttelin sohvalla että kyllä, ainakin senverran. Ammattiraivaaja totesi, että ei, siihen menee 10 minuuttia  maksimissaan.

Hä?!

Siitä lähti ajatus kellottaa tekemisiä. Lapsen lelujen keräämiseen olohuoneesta ei mennytkään koko päivää vaan 5-7minuuttia. Vitsit mikä oivallus- saan alotettua siis jonkun tehtävän, kun miellän sen ajan , mikä siihen oikeasti menee.

Toinen esimerkki:

Vihaan puiden kantamista sisälle pannuhuoneeseen. VIHAAN. Pakko oli, että saa lämmitettyä-ja lämmintä vettä. Laitoin CD:n pyöriin, että kuuntelen musiikkia samalla. V*tus oli kova, kun ruokin sitä sitten vielä sillä että mies oli tiesmissä kahvilla. ”siis se hengaa kavereitten kanssa kun mä oon taas ollu koko viikon keskenäni täälä”.. ja tätä rataa lähti ajatus kasvaan. Kunnes pysähdyin. STOP. Mies ei tiedä mitä täällä ajattelen, joten tuskin se siitä ”kärsii” . Toisekseen, haluanko nyt ajatella näin vai lopettaa itteni lietsomisen. Kannan sitten vaan senverran puita että lämpiää tämän kerran. Mietin , että kauankohan olen tätä nyt tehnyt. varmaanki tuntitolkulla. Ei. Kolme kappaletta ehtinyt tulla CD:ltä. eli maksimissaan 15 minuuttia.

Opin, että osaan pysäyttää ajatuksen kulun. Opin realisoimaan ajankulua oikein. Mies kotiin tullessaan ei sitten löytänytkään katkeraa ämmää kellarista vaan ihan hyväntuulisen 🙂 .Jei. riita vältetty ihan vaan pikkusen pysähtymällä

Pakko  nyt lisätä vielä. että: ei ole tarkoitus tässä nyt antaa käsitystä että mieheni vaan hengailee kahvilla, vaan on töissä 6pvää viikosta.06- 20:00 . Nimenomaisella hetkellä sattu nyt oleen kahvilla. Halusin esimerkillä nyt esittää vaan ajatuksen kulkua ja miten siihen reagoin.

Ei tarvi vetää kenenkään nyt herneitä nenään tästä. Ei mun miehen eikä sen kavereiden.

Kriisi

Riippumatta kriisin lopputuloksesta, asioiden läpikäyminen on aina parempi vaihtoehto kuin läpikäymisen välttäminen. Erilaiset ongelmat ovat kuitenkin luonnollinen osa elämän kulkua.. On pikemminkin luonnotonta, jos vain elämä sujuu ja on helppoa. Hyvin läpikäyty kriisi on monelle myönteine vedenjakaja elämässä. Kriisin kautta opitusta tulee elämän tärkeämpiä aarteita joita ei antaisi pois. Kaikkea tapahtunutta ei tarvitse hyväksyä, mutta ymmärrys itsestä ja elämästä voi kasvaa kriisin myötä. Monet kriisin läpikäyneet ihmiset ovat todenneet kriisin nostaneen pintaan asioita, joita muuten ei olisi tullut käsitelleeksi.

Tunteita pakoilemassa

Parisuhde on suhde, jossa voimakkaat tunteet on läsnä. Ihminen pakenee luonnostaan henkistä kipua ja sen pintaan nostattamia tunteita. Kukaan ei pidä parisuhteen riitatilanteen synnyttämästä avuttomuudesta eikä yksinäisyydestä. Moni poistuukin paikalta tavalla tai toisella. Joku tuhoaa parisuhdettaan mustasukkaisuudella, toinen turruttaa hinnalla millä hyvänsä tunteitaan. Pakoa on monenlaista.Käytännössä se tarkoittaa läheisyyden välttelemistä monin eri tavoin. Ihminen toimii ristariitaisesti kaipuun ja pelon tunteiden kanssa. Olemme taitavia vetämään maton jalkojemme alta ja estämme itseämme saamasta rakkautta. Ihminen mieluummin pakoilee vaikeita tunteita , kuin alkaisi kysyä , mitä ne yrittävät kertoa. On paljon helpompi keskittyä työhön, harrastuksiin, lapsiin, siis sinänsä hyviin asioihin. Etäällä eläminen laimentaa kaikenlaisia tunteita. Pako on onnistunut.

 

11 responses to “Solmuja suhteessa

  1. Upea kirjoitus. Kiitos siitä. Olen tässä viime aikoina itsekseni tuuminut, että saatan olal ADHD aikuinen. Sairastan kaksuuntaistamielialahäiriötä ja olen kuvitellut oireiden olevan siihen sidoksissa. Mutta ei se niin taida ollakaan. Tunnistan itsestäni jo yli kymmenen vuoden takaa oireita, jotka olen vain laittanut vilkkaan luonteeni piikkiin. Tein testin, jonka löysin ja pisteeni olivat 102… Eli, jotain perää omissa mietinnöissä on. Olen kyllä jo joskus pohtinut asiaa psykiatrini kanssa, joka tuntui epäilevän hyvinkin vahvasti, että ADHD minulta löytyy. Silloin kielsin kaiken. Jyrkästi. Nyt taidan alkaa realistiksi ja ottaa yhteyttä lääkäriin. Oireet kun vaikeuttavat erityisesti parisuhde- ja perhe-elämääni. Siellä oireet näkyvät ikävinä ja turhina riitoina, minun ylireakointini takia. Ja saamattomuus ahdistaa ja ärsyttää kumppaniani kovasti. Täysin ymmärrettävää.

  2. Kuulostaa tutulta toi ”puiden kantaminen jo tuntitolkulla”….itse ihan samanlainen, vähän liiankin usein. Miten te saatte puolisonne ymmärtämään että sille saamattomuudelle ei aina voi välillä mitään? Ei sitä osaa oikein toiselle selittää että miks pitää kököttää koko ajan kirja nenän edessä tai jotain muuta minkä toinen katsoo turhaksi…itsellä ei ole vielä varsinaista diagnoosia..paitsi lapsuudessa on sanottu äidille että MBD, mutten sitä tiennyt ennenkuin vasta tänä syksynä ja olen kuitenkin 31v. Huomasin vahingossa Kodin kuvalehdessä sen jutun aikuisista adhd naisista ja kolahti täysillä ja sitten aloin ottamaan selvää ja sanoin äidillekin että mulla varmasti tämä ADHD….
    Ja sitten vasta äiti sanoi että on mulla se MBD todettu, muttei koulun alkamisen jälkeen ole kuitenkaan tutkittu joten jäänyt minulta ainakin pimentoon…ja nyt tuntuu että on sitten löytynyt ainakin itselle selitys siihen miten säätämistä tämä elämä ylipäätään on ollut ja on edelleen..

    • Mun on kyllä välillä tarvinnu sanoo painavasti että Mä olen tämmönen. joskus sujuu, joskus ei. yleensä ei. mutta ei o mun saamattomuus myöskään hänelle yllätyksenä tullu, meillä yhteistä tietä siis kohta 5v, dg mulla ollu 2v. että parempaan suuntaan on menty. Ihminen muuttuu silloin kun on siihen valmis, ei sillon ku toinen sitä haluaa. Mä pyrin myös olemaan muuttamatta häntä , hyväksymään hänet niinku hän on.

      ”‎”Toki minä muutun ja kehityn
      mutta en koskaan sellaiseksi
      kuin sinä haluat
      vaan sellaiseksi
      kuin minun
      kypsymiseni tie
      minua johtaa.”

      Omaan tahtiini siis ❤

  3. vaniljasiideri

    Tämä sivusto on kyllä pieni onnen saari koko bittiavaruudessa. Kiitos Päivi upeasta työstäsi. Mullakaan ei sitä dg ’ta ole ja menossa lääkäriin, mutta nämä jutut vaan helpottaa, että ei ole yksin tässä sekamelskassa! Halit kaikille.

  4. Joo, kiitos Päivi. Katsoin ihan vahingossa tuon Inhimillisen Tekijän syksyllä ja olin aivan ymmyrkäisenä siitä että joku kokee samalla tavalla asioita kuin minä. Olen viiskymppinen mies ja elän keskellä romukasoja, kuvainnollisesti ja fyysisesti, enkä itse mahda tälle mitään. Olin muissa asioissa neurologilla ja pyysin apua diagnoosin saamiseen, tämä sanoi tutkimuksen olevan vaikea ja kallis ja ettei minulla hänen mielestään ole adhd:tä. Siis viiden minuutin tapaamisen perusteella. Ajattelin ensin luovuttaa ja kahlata loputkin elämästäni tässä epäjärjestyksen helvetissä, mutta onneksi löysin nämä sivut. Mistä hitosta löytäisin lääkärin joka olis sen verran perehtynyt että ottaisi todesta? Mulla kun harhailee tuo ajatus sen verran etten pysty vakuuttavasti esittämään asiaani kuin kirjoittamalla. Pitäiskö vain tuppisuuna lykätä paperi lääkärille? Tai no, mikäs siinä :).

    • Ite vein psykiatrille paperin johon listasin oireeni (löytyy tuolta jostain ”oirelista” nimellä) siitä siis ylivilkkauspiirteet puuttuu, kun en oo hyperi. Ja joka ”oireen” alle annoin lyhyen esimerkin, miten näkyy arjessa. Nää 2 A4:sta sitten kuskasin mukanani. Jotenkin lääkäreillä on edelleen käsitys, että pitää olla ylivilkas tai ei saa pysyä paikallaan että voi olla ADHD. Mutta tsemppiä koitokseen! käyhän kertomassa kuulumisia 🙂

      • Heipä hei, Päiviseni.

        Kylläpä on kerrassaan mahtavaa lukea näitä sun juttuja.
        Oot saanu koottua todella kattavasti tietoa ADHD:sta
        ja niistä löytyy asioita, joista on helppo löytää itsensä.
        Apu on siis suuri ja on huojentavaa huomata,
        ettei ole asian kanssa yksin.

        Itelle tuli dg tossa alkukesästä.
        Oon koko ikäni paininu erilaisten
        mietteiden kanssa, kuten häpeän ja
        turhautuneisuuden parissa, kun ei
        tienny, mikä hitto tätä miestä risoo.

        Vielä on joitakin käyntejä jäljellä
        mahdollisten rinnakaisoireilujen
        kartoittamiseksi/poissulkemiseksi,
        kun eräs tutkineista mietti mahdollisuutta
        rinnakkaiseen hypomaaniseen bipoon.

        Tunnistin tosta halkovajahommasta niin itteni.
        Välillä, kun hommat on oikeen tervanjuontia,
        tulee vedettyä semmoset kiukkuboosterit päälle,
        ettei veri kierrä aivoissa, kun vituttaa.
        Useimmiten näin käy duunissa, kun
        kiire (arkkiviholliseni) ja deadline,
        joita en siis siedä alkuunkaan, pakkaa päälle.

        Ei vaan oo minuuttipelit mun juttuja,
        mutta ne kuuluu työhön ja koitan kestää,
        mut kyl siinä tulee demonisoitua välillä koko maailma
        semmoseen paskaloukkoon,
        että jos ajatukset muuttuis siltä sekunnilta todeksi,
        ni ois tää maailma kaikkineen otuksineen
        ja ihmisineen räjähtäny jo miljardeja kertoja
        pelkästä ketutuksesta vaikka siihen,
        että pitää paketoida lähetettävä tavara,
        enkä löydä sitä teippirullaa niin mistään. 😉

        Yleensä siinä vaiheessa on paikoillaan
        pieni happihyppely hengitettynä filtterin läpi,
        ja taas on rauha maassa, kunnes seuraava
        asia hyökkää nurkan takaa.

        Helkkari, kun karkas mopo.

        Sori.

        Täytyy kyllä sanoa, että oot varmasti
        tehny ison palveluksen meille, jotka podemme
        tätä asiaa ja niille, jotka seuraavat sivusta
        vailla tuon taivaallista tietoa ,mitä on elää ADHD:na.

        Tässä riittääkin kahlattavaa pitkäksi aikaa
        ja aion suositella sivuasi lämpimästi muillekin.

        Tällä erää näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

        May the force be with you. 😀

      • osa jutuistahan on vaan tossa ”etusivulla”. ei siis missään kategoriassa. eipä muutako onnee ja menestystä 😀

      • Niin piti tohon vastaukseeni kirjoittaa myös siitä,
        että en meinannut itsekään saada lähetettä asiaan vihkiytyneiden
        psykiatrien pariin ennen, kun kartoitin hieman nuoruuden taustoja.

        Syynä siis juurikin se lääkäreille ja monille, jotka eivät
        kuulu dg:n piiriin pinttynyt uskomus siitä,
        että se ylivilkas käyttäytyminen olisi kaiken avain.

        Ite siis aikuisena rauhottunu ainakin
        suhteutettuna nuoruusvuosiin. 😉

      • dsm:sä , uusimmassa. on kohta että ylivilkkauspiirteet pitää olla todennettavissa ennen 12 ikävuotta. Musta se on jotenki typerää, että jos on add, ei sitä motorista levottomuutta ees oo.

  5. Aivan mahtavaa! Olen itse vasta 19-vuotias nuorimies, mutta elämä on ollut yhtä pyörremyrskyä lapsuudesta asti. Kotitehtäviä en ole koskaan tunnollisesti tehnyt, ala- ja yläaste meni riehuessa. Olen kouluista kuitenkin ihan suht hyvin paperein selvinnyt ja on mulle sanottu että olen pohjimmiltani älykäs ja erittäin sosiaalinen kaveri jonka takia ihmiset ovat varmasti luulleet minua vain alisuoriutujaksi joka ei saa kotona tarpeeksi huomiota. Perheessäni on asiat ollut aina vähän miten on, ei kotipuolessa ole koskaan kukaan mun ongelmia halunnut huomioida joten olen kasvanut ympäristössä joka on vain vahvistanut näitä oireita ja ympäristössä jossa ainoa esimerkki miten ihmisiä kohdellaan, suvaitaan, rakastetaan on ollut niin päin, että en koskaan toimi vanhempieni lailla. Nykyisin olen sillä lailla tasapainoinen, että päihdeongelmat ovat pienentyneet niin että ne ei pyöritä elämää ja sekin vaati todella pohjalla käymisen. Nyt kun opiskelen lukiossa ja on ollut vaikka minkälaista päihde ongelmaa, masennusta ja ihmissuhteet on vain rapistunut pikkuhiljaa olemattomiksi riekaleiksi, perheestä en mitään tukea saa, ja tuntuu että elämä olisi yhtä isoa tuuliajoa, tuntuu kuin ei olisi minkäänlaista omaa tahtoa, että asiat vaan menee kuin ne menee! Mitään normiasioita en saa hoidettua ja mikään ei vain tunnu innostavan kuin sen päivän tai kaksi. Nyt kun olen itse ruvennut tätä ADHD:ta epäilemään niin tästä sivustosta oli kyllä paljon apua, kiitoksia! Nyt taidanpa vaan suunnata tuonne lekurille että saan elämäni taas raiteilleen ja lukion suoritettua!! Voimia kaikille sinne jotka kärsivät samasta ongelmasta, itse nyt kun olen ongelmani tiedostanut ja asioita pohtinut ja lukenut niin uskaltaisinpä väittää että me ADHD ihmiset olemme olleet ja olemme vieläkin yhteiskunnalle merkittäviä yksilöitä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s