Avainsana-arkisto: ADHD

Tunnekuohuja


”Miten pääsisit irti mielessä pyörivistä ajatuksista, jotka eivät yrittämisestä huolimatta tahdo irrota? Tai tunteista, jotka häiritsevät jokapäiväistä toimintaa, niin ettei pysty nauttimaan elämästä?
olet tunnekoukussa ja ajatuslukossa, eivätkä solmut aukea tavallisella tahtomisella ja järkeilyllä.
Et ole yksin.
Näyttää siltä, että elämme keskellä varsinaista tunnekoukkujen epidemiaa.”

  • Tunne ei tapa
  • Tunteet ovat minussa.
  • Tunteet eivät ole Minä.
  • Tunteet liikkuvat ja tahtovat liikkua.
  • Tunteet jäävät meihin koukkuun, jos pidämme niistä kiinni.
  • Meillä on aina mahdollisuus valita, mitä teemme tunteilla.Tunnekoukkuja irrottamalla vältät väsymisen ja edistät terveyttäsi.

Tunnekoukut ovat sitä, kun tunteet ja ajatukset jäävät päälle. Levy jää soimaan, kelaat asioita aivan turhaan. Tunteet ja emootiot ovat tilapäisiä ja menevät ohi. Aggressio kestää 15 – 30 sekuntia. Hetken kun hengittelee, niin se menee ohi.

Tonyn kommentit:

Liian usein olemme orjia, tunteidemme ja ajatustemme vankeja. Toistamme ajatuskulkuja ja tunnekuvioita, jotka vievät energiaa mutta eivät johda mihinkään rakentavaan toimintaan. Kirjassa on paljon käytännön harjoituksia, joiden avulla oppii erottamaan tunteet ja emootiot toisistaan, ymmärtämään mm. pelon, vihan ja masennuksen viestejä sekä huomaamaan läsnäolon parantavan merkityksen.

Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä

Ikävää tunnetta ei kannata torjua. Torjutko hankalan tunteen? Ydintunne kannattaa ottaa vastaan, koska sen torjunnasta syntyvät johdannaistunteet vasta kinkkisiä ovatkin.

Moni haluaa päästä niin nopeasti eroon vihasta, pelosta, syyllisyydestä ja häpeästä, ettei huomaa kuunnella niiden tärkeää viestiä.

Psykologiassa puhutaan ydin- ja johdannaistunteista. Esimerkiksi häpeä voi olla ydintunne, mutta jos alan hävetä häpeämistäni, häpeämisen häpeämisestä tulee johdannaistunne. Jos en ota ydintunteen antamaa viestiä vastaan vaan alan suojautua, johdannaistunteista kasautuu ydintunteen ympärille sellainen spagetti, että lopulta on mahdotonta sanoa, miltä tuntuu vai tuntuuko miltään.

Myös puutarha voi olla hyödyllinen rinnastus. Mukavat tunteet ovat kuin koriste- tai hyötykasveja, ikävät tunteet rikkaruohoja, ohdakkeita ja polttavia nokkosia. Niinpä niitä yritetään ankarasti myrkyttää, mutta myrkytyksestä tai tallaamisesta ne vain riehaantuvat. Paras tapa selviytyä ikävistä tunteista on ottaa niistä kunnon ote, nostaa ne pois juurineen ja jättää aurinkoon kuivumaan.

 

Syyllisyys viestii oman rajan ylityksestä

Minuuden voi kuvitella tontiksi, jota ympäröi sähköaita. Aidan sisäpuoliset teot eivät herätä ikäviä tunteita, mutta ulosmeno tuottaa syyllisyyttä.

Esimerkiksi jos katsot olevasi uskollista sorttia, puolison ”pettäminen” unessa voi aiheuttaa ankaraa syyllisyyttä, vaikkei todellisuudessa ole tapahtunut mitään. Toisaalta jos katsot olevasi villi ja vapaa, puolisolta salattu seksisuhde ei pistele omaatuntoa.

Syyllisyyden sähköaita muovautuu lapsuudenkodissa tai koulussa. Tiukka kasvatus kutistaa liikkumatilaa. Jos rahan ”tuhlaaminen” kohtuulliseen itsensä hemmotteluun aiheuttaa syyllisyyttä, kannattaa tutkailla arvojaan. Ehkä on aika siirtää sähköaidan tolppaa etäämmäs.

Aluksi omantunnon sähköaita jakaa ilkeitä iskuja, mutta jaksat ottaa ne vastaan, kun tiedät niiden merkitsevän etenemistä parempaan suuntaan.

Viha varoittaa arvon loukkaamisesta

Vihan leimahdus varoittaa, että joku toinen on rikkonut sinulle tärkeitä arvoja tai on tunkeutumassa kutsumatta tontillesi. Tabut ja pyhät arvot ovat niin itsestään selviä, että niiden olemassaolon tunnistaa vasta vihan syttyessä.

Viha on kuin auton öljyvalo. Jos se syttyy, varoituksesta kannattaa ottaa vaari.

 

Pelko syntyy tärkeän epävarmuudesta

Pelko viestii pelon kohteen elintärkeydestä. Saatat niin voimakkaasti pelätä saavasi pakit mielitietyltä, opinahjosta tai työpaikasta, ettet halua edes yrittää lähestymistä. Näin tulet veikanneeksi kuollutta hevosta, vaikka tiedät, että vain elävää veikkaamalla voi voittaa

Tunteet ilmiönä ja kokemuksena

Tunteet eli emootiot on määritelty muun muassa kaikenlaisiksi mielenliikkeiksi ja niihin kuuluviksi psykologisiksi ja biologisiksi tiloiksi. Sosiaalisen ulottuvuuden tunteet saavat ihmisten ollessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa, jolloin ulkopuolisten henkilöiden on mahdollista tulkita muiden tunteita esimerkiksi kasvojen ilmeiden ja kehonkielen perusteella.

Tunteet liittyvät tätä kautta erottamattomasti mieltämämme ihmisen kokonaiskuvan kaikille eri alueille, eli fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle alueelle.  Alunperin tunteet olivat laukaisijoita erilaiseen toimintaan. Tämä on Golemanin mukaan selvästi havaittavissa tunteiden fysiologista luonnetta tarkasteltaessa.

Suuttuminen aiheuttaa lihasten valmiustilan puolustautumista varten, onnellisuus lisää huolten tunnetta poistavan hormonin määrää aivotoiminnassa ja pelko valmistaa ihmisen pakenemaan. Kaikki tämä on osa aivojen mantelitumakkeen ja siihen liittyvän limbisen järjestelmän alkukantaista toimintaa.

Myös puhtaasti fyysiset aistikokemukset ovat osaltaan tunteiden värittämiä, sillä negatiiviset tai positiiviset aistikokemukset vaikuttavat toimintaamme tulevaisuudessa. Näin syntyvät kokemukset esimerkiksi lempiruuasta tai – musiikista.

Psykologisesti tunteet ovat hyvin hankalasti sanallistettavissa moniselitteisyytensä ja ristiriitaisuutensa eli ambivalenssinsa vuoksi. Tunteille on kuitenkin ominaista selkeä objekti, johon ne kohdentuvat. Ne ilmaisevat tiedon rinnalla ihmisen käsitystä maailmasta, ja näin osaltaan toimivat osana psykologista todellisuuteen orientoitumista. Tunteet ilmentävät siis merkityksiä kokijan elämässä.

Tunteen kokijan maailmankuvan lisäksi myös henkilön minäkäsityksellä ja tapahtuman herättämillä muistoilla on tärkeä rooli tilanteen tulkinnassa ja tunteiden synnyssä.

Ensisijaiset tunteet ovat osa ihmisen neurofysiologista perustaa ja ovat olemassa syntymästä asti. Näitä tunteita ovat yksinkertaisimmat perustunteet eli

  • pelko
  • viha
  • suru
  • ilo
  • häpeä

Toissijaiset tunteet ovat tarkempia ja monisyisempiä kuin ensisijaiset tunteet, ja ovat selkeästi opittuja reaktioita ensisijaisiin tunteisiin. Näistä esimerkkejä ovat esimerkiksi syyllisyys ja empaattisuus.

Kyseisiin tunteisiin liittyvät läheisesti niiden kokijan subjektiiviset kokemukset sekä mielikuvat. Välinetunteet ovat vahvasti kulttuurisia vaikutuksia sisältäviä tunteita, joilla pyritään vaikuttamaan muiden ihmisten toimintaan esimerkiksi vetoamalla toisten tunteisiin tai jopa manipuloimalla heitä. Webster-Strattonin  mukaan tunteiden kokeminen tapahtuu kolmella eri tasolla. Ensimmäinen perustason reaktio pitää sisällään neuropsykologiset ja puhtaasti biologiset reaktiot tilanteeseen; sykkeen nousemisen, verenpaineen muutoksen jne.

Toinen taso liittyy henkilön käytökseen eli siihen, miten ihminen käyttäytyy ilmaistessaan vallitsevaa tunnetilaansa.

Kolmas, eli kognitiivinen taso on kielellisen ilmaisun, tai tietoisen ajattelun taso liittyen siihen, millaisiksi käsitteiksi henkilö pukee kokemansa tunteet ja miten hän nimeää ne.

Tunnetaidot ja niiden harjoittaminen

Tunteiden hallinnan taso riippuu henkilön kehitysasteesta. Henkisesti terveen aikuisen oletetaan omaavan kyvyn tunnistaa tunteita sekä itsensä että muiden kohdalla, hallita välineet ymmärtää niiden alkuperää ja pystyvän tätä kautta vaikuttamaan tapaan ilmaista tunteensa ja käyttäytyä niitä hallitsevasti.

Lapsen tai henkisesti kehityshäiriöisen henkilön oikeanlaiset tunnetaidot voivat sisältää kaikessa yksinkertaisuudessaan mielihalujen hillitsemisen taitoa jonkun yhteisen tavoitteen tai päämärän hyväksi.

Toimivat ja monipuoliset tunteiden säätelykeinot tukevat hyvinvointia. Tunnetaidot ovat tunteiden hallintaa, käsittelykykyä sekä impulssien hallintaa. Ne sisältävät viidenlaisia ulottuvuuksia, jotka ovat:

  • tunteiden tunnistaminen
  • nimeäminen
  • arviointi
  • erottelu
  • säätely

Lyhyesti tunnetaidot tarkoittavat kykyä ymmärtää ja kanavoida tunteita hallitusti. Tämän vuoksi niiden jonkinasteinen hallinta on tärkeää jokapäiväisen vuorovaikutuksen ja erilaisista elämän murrosvaiheista selviytymisen kannalta.Tunnetaidot ovat sekä vaistomaisesti että tietoisesti käytettyjä taitoja ja erittäin oleellisia kaikenasteisen päätöksenteon kannalta.

Tunnetaitojen harjoittamisen lähtökohtina ovat itsehavainnointi sekä reflektointi. Tämä edellyttää mahdollisimman objektiivista ja rehellistä otetta tunteita ja kokemuksia tarkastellessa. Koska itseen liittyvien asioiden objektiivisesti tarkasteleminen on lähes mahdotonta, ulkoistamisen erilaiset keinot sekä erilaisten mittareiden luominen ovat tärkeitä.

Taitoja voidaan lähtötason taitojen mukaisesti lähteä tarkastelemaan nimeämisen yksinkertaiselta tasolta aina säätelyn ja syyseurauskuvioiden pohtimiseen ja hahmottamiseen.

 

(lähteet: http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/parempi_kertarutina_kuin_ainainen_kitina

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/65955/Lehti_Carita.pdf?sequence=1)

 

Trauma ja ADHD


Kävin luennolla  Lapsuuden traumat aikuisen voimavaraksi (Sanna Laine) josta sitten heräsi ajatus jatkaa tätä trauma-asiaa, vaikka siitä parissa paikassa blogissa onkin jo.

Ihmisen sisällä on joukko vartiomiehiä, jotka valpastuvat taisteluasemiin, kun joku lähestyy hänen sisäisiä muurejaan. Muurit on rakennettu suojelemaan haavoittuneita ja hauraita alueita. Kun huomaa reagoineensa johonkin asiaan yllättävän voimakkaasti, tunnistaa vartiomiehensä valpastumisen. Tälläisessa tilanteessa voi selittää vimmatusti, loukata töksäyttämällä tai kiivastua yli äyräittensä. Syyttely, vaatiminen, painostaminen, tai ylimielinen pisteliäisyys on monelle tuttuja suojautumiskeinoja.

Kiintymyssuhdetrauma

– vauvan ensimmäisen vuosien aikana
– aikuisen tehtävä on luoda turvallisuuden tunnetta ja opettaa rauhoittumaan
– hylätyksitulemisen tunne
– tunteiden laiminlyönti

  • tunteeton, eleetön hoito aiheuttaa lapsen stressreaktion (youtube: stillface)

(kiintymyssuhdehäiriö -> lapsen levottomuus-> vaikeus rauhoittua ja keskittyä)

Normaali ihminen kun elää:
ihminen on yhtenäinen kokonaisuus. kokee tunteet suhteet, tunteet normaaleissa mittasuhteissa. kaikki tunteet on kehoreaktioita:

tunteiden_kehollisuus

Eri tunteiden yhteydessä koetut muutokset kehon tuntemuksissa.

Kuvassa on esitetty sekä perusemootioihin (ylärivi) että sosiaalisiin tunteisiin (alarivi) liittyviä kehon tuntemuksia. Lämpimillä väreillä (punaisesta keltaiseen) on merkitty kehon alueet, joissa tutkittavat kokivat lisääntynyttä aktiivisuutta, ja kylmillä väreillä (sinisävyiset värit) ne alueet, joissa koettiin vähentynyttä aktiivisuutta.

(lähde:http://www.uta.fi/ajankohtaista/tutkimusuutiset/ilmoitus.html?id=91013moitus.html?id=71289)

Traumat tallentuvat muistin ei-kielelliselle puolelle

Uusien aivotutkimusten mukaan traumat tallentuvat oikeaan aivopuoliskoon, muistin ei-kielelliselle puolelle, implisiittiseen muistiin . Traumaattiset kokemukset eivät siirry pitkäkestoiseen ja eksplisiittiseen muistiin, jossa ovat sanat ja ymmärrys merkityksistä – kuten tavalliset muistot.

Tämä johtuu heikentyneestä hippocampuksen toiminnasta. Lisäksi on havaittu, että aivoissa on yhteys poikki vasemmalle aivopuoliskolle ja erityisesti Brocan puhetta tuottavaan alueeseen. Sen sijaan amygdalan toiminta on kiihtynyttä. (http://www.introspekt.fi/artikkelit/traumojen-vaikutus-kehoon-ja-kehon-hoito-osana-terapiaa-1/)

Kun tunteet ovat liian kamalia , ihmine “leikkaa” ne itsestään pois ja työntää piiloon. Pahimmillaan kaikki tunteet on leikattu pois. ihminen on kuin robotti.
Tuunteet koteloituu, kun niitä ei salli ja kun ne on ”poistettu”, puhutaan näennäisesmti arjessa toimivasta minästä: arkiminä. (Mutta kuitenkin ne suojelee, kun se viisas suojamekanismi on läsnä.)

arjessa näennäisesti toimiva minä

Kuva kuvaa  omia ”palleroitani” jotka olen tunnistanut siis psykoterapiassa. Keskellä on arjessa näennäisesti  toimiva minä, joka siis olen 90% ajasta. Jonkun lauksaistessa traumamuiston (haju, ääni, äänensävy, musiikki jne) nosta yhden, no, jos esimerkiksi nousee minulla toi itku, nostaa se vihan, koska en sietänyt itkevää minääni. näin saattoi siis eri ”tunteet” nostaa toisiaan. Yleensä siis siinä tilanteessa olin Päivi 5…13 v enkä suinkaan Päivi 38v.

Osan olen tunnistanut,  osa on torjuttu edelleen, jota toi musta viiva kuvaa, ja yksi on painettu erilleen muista, jonka ehkä tiedän olevan olemassa, mutta en sitä tunnista. en myönnä olemassaoloa. se siis on vielä työn alla.

Arjessa näennäisesti toimiva minä
on siis se, joka hoitaa ne rutiinit ja muut, vaikka ehkä trauma voi olla päällä.

Ajatellaan vaikka tilannetta jossa pieni , hylätty lapsi itkee, sille huudetaan ja raivotaan, se ei suinkaan lopeta sitä vaan yltyy, tässä vahän sama kiertokulku noitten asioiden kanssa.

Ylivireystilassa tuntuu, että olen talon kokoinen eikä kukaan pärjää mulle ja jyrään kaikki.

Kun jokin asia arjessa herättää tunteen, se tulvahtaa päälle ylisuurena ja “valtaa” arjessa selviävän normaalin osan. Voi aiheuttaa muistikatkoksia, ylisuuria reaktioita, ajattelemattomuutta/impulsiivisuutta, käytöksen muuttumista- tämmösen tunteen vallassa ihminen voi tehdä mitä vaan. ..

Ylisukupolvinen trauma

  1. sukupolvi kokee sotatrauman (esim)
  2. Sukupolvi kokee perheväkivallan trauman
  3. sukupolvi kokee laiminlyöntitrauman

Trauman siirtymiseen vaikuttavat:
– mitä traumaattisia kokemuksia vanhempi on kokenut ja mitenne on käsitelty

-lapsen henk koht piirteet

-lapsen ja perheen sos. verkosto

Trauma voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle monella eri tapaa

Biologiset tekijät:
traumakokemukset vaikuttavat hormooneimihmme geeneihimme ja aivojen toimintaan

– eläinkokeilla on todettu että näitä muutoksiä näkytt vielä seuraavallakin sukuplvella

  • raskauden aikainen stressi altistaa vauvan adrenaniinille joka altistaa vauvan stressille myös myöhemmin
  • trauma vaikuttaa vuorovaikutukseemme joka vaikuttaa lapseen

Traumaoireilun aikaansaama kaltoinkohtelu:
– Lapsen tunteet, käytös, tai jonkun ulkoinen piirre toimii traumamuistuttajana ja herättää vanhemalla traumareaktion

-> vanhempi puolustautuu oletettua uhkaa vastaan:

-käyttämällä väkivaltaa; huutamalla

-turruttamalla tunteensa, poistumalla, poissaoleva, etäisisyys

Tottuminen

-turtuminen, sokeutuminen , silmien sulkeminen, kyvyttömyyttä myöntää , vastustaminen

  • kaltoinkohtelu on normalisoitunut. vanhempi ei tunnista kaltoinkohtelua tai ei halua myöntää sitä.
  • – eikä osaa suojata tai turvata lasta-> lapsi alitistuu kaltoinkohtelulle

-emotionaalinen laiminlyönti ja vaaralle altistaminen

 

Trauma lapsen käytöksessä

-krooninen ylivire- levottomuus , ahdistus, käytöshäiriöt

-sisäänpäinkääntyneisyys, syrjään jääminen

-nukkumisen ongelmat, yliherkkyys, säpsähtely

-traumaa toistavat leikit

– väitetään myös että joskus lapsi tai nuori voi yllättäen alkaa oireilla saman ikäisenä kuin tämän vanhempi on kokenut jotakin traumaattista

(onko kyseessä lapsen kyky tehdä aliitajuista tulkintoja vanhemmastaan ja vanhemman alitajuisesta trauman siirrosta (lapsen ikä traumamuistuttajana)

 

Traumatisoituneen vanhemman kokemus kun lapsi oireilee

VANHEMMAN vaikeat , TRAUMAPERÄISET tunteet:
-häpeä , kun lapsi tekee jotain niin kamala

pettymys omiin taitoihin vanhempana, lisää häpeää ja syyllisyyttä

viha/katkeruus kaikkia ja koko tilannetta kohtaan

-välttely

Joustava mieli–  työkirja   voi auttaa näissä asioissa. Ja aina tietysti ammattiauttajat.

Kirjallisuutta

  1. Traumaperäiset stressireaktiot ja -häiriöt, Käypä hoito -suosituksen tiivistelmä. Duodecim 2009;125(16):1759-60
  2. Kumpulainen K. Lapsuuden traumaperäinen stressireaktio ja kognitiivis-behavioraalinen terapia. Suom Lääkäril 2004;15-16:1653-8

Lukitesti ja hyvänlaatuinen asentohuimaus


Kävin kuulemassa Opinverstaassa viikko sitten pidetyn lukihäiriötestini tuloksia.  Pirkanmaalla pääsee lukitestehin TE-keskuksen lähetteellä  (TE-keskus maksaa). Toki, testeihin voi mennä myös omakustanteisesti, hinta on n. 150€.

Kymäläisen mukaan lievät lukivaikeudet selittyvät myös hyvänlaatuisella asentohuimauksella.

Mitä asentohuimaus sitten on;

Mitä on hyvänlaatuinen asentohuimaus?

Itse tasapainoelin muistuttaa pienen pientä kolmilenkkistä viipurinrinkeliä. Alle millin paksuisissa lenkeissä, kaarikäytävissä, on nestettä, johon suorien liikkeiden anturista irtoaa kalkkikivisoraa eli otokonioita. Niiden avulla aistitaan liikkeiden suunta. Kaarikäytävät toimivat kuin anturit. Joskus kalkkikivisora voi sakkautua kaarikäytäviin, jolloin anturi antaa väärää tietoa ja aiheuttaa huimauskohtauksen.

Kaarikäytäviin ”eksyneet” otokoniat ärsyttävät korvankaarikäytävien seinämiä ja aiheuttavat huimausta sekä kehon jännitystiloja. Osa tuki- ja liikuntaelinvaivoista johtuu vuosikausia jatkuneesta jännitystilasta, johon keho joutuu yrittäessään säilyttää tasapainon. Kehossa on silloin paljon mekanismeja, jotka kompensoivat otokonioiden aiheuttamaa horjutusta/huimausta.

Tasapainoelimen kaarikäytävät ohjaavat silmän liikettä lähettämällä signaaleja silmää ohjaaville lihaksille. Kun tähän tulee häiriö, silmät alkavat väpättää ja muistijälki on ”suttuinen”. Esimerkiksi lukiessa rivit hyppivät ja sanojen välit jäävät epäselviksi. Lukija joutuu tekemään paljon työtä saadakseen selvää, lukeeko tekstissä esimerkiksi hiiri vai hiili. Vaikuttaa siltä kuin oppimisessa olisi isompaakin vikaa, vaikka vika on vain tiedon syöttämisessä aivoihin. Kun häiriö on pois, tekstissä lukee selkeästi hiiri ja lukija voi pohtia, mihin se on menossa.

Toiset ovat asentohuimauskohtauksille alttiimpia kuin toiset, syytä tähän ei tiedetä. Taipumuksen on todettu olevan perinnöllinen. Perityssä virheellisessä tasapainoaistissa kalkkikivisoraa voi jostain syystä virrata tavallista runsaammin kaarikäytäviin. Tällaiset ihmiset eivät ole lapsenakaan halunneet karuselliin ja ovat mahdollisesti voineet huonosti bussimatkoilla. Purjehtijoita heistä ei tule, ja autossa lukeminenkin on epämiellyttävää.

Myös korkean ja ahtaan paikan kammo sekä torikammo, lentopelko ja jopa paniikkihäiriö voivat olla merkkejä asentohuimauksesta. Ihminen alkaa vähitellen välttää epämiellyttäviä tuntemuksia aiheuttavia tilanteita tietämättä edes välttelyn syytä. (http://www.kraniofysio.com/hoitomenetelmat/?page=huimauksen-hoito)

Hyvänlaatuisella asentohuimauksella (benign paroxysmal positional vertigo, BPPV) tarkoitetaan sisäkorvaperäistä huimausta, joka johtuu toimintahäiriöstä sisäkorvan kaarikäytävissä. Kaarikäytävissä kehon asentoa ja tasapainoa aistivaan kaarikäytävään kertyvä sakka saa aikaan virheaistimuksen, joka 2–20 sekuntia asennon muutoksen jälkeen tuntuu kiertohuimauksena. Huimaus tulee usein vain pään ollessa tietyssä asennossa siirryttäessä esimerkiksi istualta makuulle tai taivutettaessa päätä esimerkiksi kasvoja pestessä. Sen sijaan huimaus ei yleensä estä liikkumista.

Vaiva kestää useiden viikkojen ajan, keskimäärin 10 viikkoa, mutta voi kestää huomattavasti kauemminkin. Se voi myös parannuttuaan uusia.

Noin neljännes huimauksen syistä selittyy hyvänlaatuisella asentohuimauksella. (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00224)

Dos. Rahkon kokemusten mukaan ihmisen hahmotuskyky on täysin ylivoimainen verrattuna tietokoneavusteiseen hahmontunnistukseen; onhan aivoissa 100 miljardia aivosolua, joista jokaisella on 1000 yhteyttä. Koska ihminen on liikkuva olento, tasapainoa täytyy tutkia dynaamisesti. Vain ihminen pystyy havainnoimaan niin monella kanavalla samanaikaisesti, että se vastaa high-tech-tason vaatimuksia järjellisin kustannuksin. Asentohuimausta tutkiessaan lääkäri seuraa potilaan reaktioita tämän suorittamien liikesarjojen aikana ja tulkitsee niitä oman sisäisen tietonsa ja potilaan kanssa käymänsä keskustelun avulla, jolloin tutkija saa tärkeätä tietoa hänen tuntemuksistaan. (http://www.asentohoito.auttaa.fi/5)

Elvansen korvausasiaa ja kokemuksia


Oletko saanut korvauksen Elvansesta? Meillä aikusena diagnoosin saaneilla aika hajontaa tuntuu olevan. Kaipaan siis eritoten aikusena diagnoosin saaneilta, joilla eio Stratterasta jo valmiina 331 koodia, sitä tietoa miten lääkäri on muotoillut lausunnon jotta korvaus on myönnetty.

Elvansekokemuksia ja noita korvausasioita voi kirjotella tähän tai vaikka mulle mailiin paivi.tasala(at)gmail.com

Meidän perheellä vaihtu Elvanse 30mg -lääkkeeseen kesällä. Mä oon vahingos siivonnu koko kämpän, ihan vaatehuoneetta, vaatekaappeja ja häkkivarastoo myöte. Muutaman tunnin sain lisäaikaa päiväänkin. Metyylifenidaattivalmisteet uuvutti todella aikasin, pää olis jaksanu, kroppa ei. Ja sänkyyn piti mennä välillä vähän lataan jo 15-17 aikoihin. Sitäkin mietin että miten monta meikäläistä on, jolla mf ei vaan oikeesti oo hyvä lääke. Pitää ottaa monta päivässä (kauhee muistaminen?!?) JA yks parhaista puolista on se, että vaikutus kestää 8…10h. Eikä loppumista ees huomaa.

Tunteiden säätelyssä on selkeetä eroo. Enää ei lähe sata lasissa kaikki tunteet. Pinna pitkittyy ja jaksaa selittää ja kertoo sen tuhannen kertaa. Ajatus on kirkkaampi. Jos aikoinaan sanoin, että kun concerta tuli, ni pää oli täynnä heiniä ja kävi paalauskone, ni Elva on kyllä ollu sit potenssiin sata. Ei voi edes verrata.

Ei oo nousuja eikä laskuja. Miinuksena tietty hinta, ja siks tätä postailen. Kaipailen muiden kokemuksia, koostaisin niistä anonyymin ”tiedotteen” kun moni lääkäri tarvii kokemuksia kun ei uskalla uutta lääkettä määrätä.

(kuva:www.adhdcenter.n.nu/elvanse)

Eteeriset öljyt ja ADHD?


Ystäväni Anne Vesivalo postaili fb-seinällään kuvia öljyistä, joista sitten kiinnostuin  ja kyselin lisää lähinnä siksi, että laskeskelin, että syön päivässä  12-14 lääkettä  Adhd:n univaikeuksiin, fibroon, cfs:n ja kilpparivajeeseen. Kuinka ollakaan, ilmeisesti kaikkiin näihin löytyis apua eteerisistä öljyistä?!

Mielenkiinnolla odotan tuloksia, ja kerron niistä sitten myös täällä.

Aromien tehokkuus vaikuttaa elimistöön ja mieleen. Eteerisen öljyn tuoksu voi vaikuttaa tunnetilaan koko elinikäsi ajan.Kun tuoksuja hengitetään, hajumolekyylit kulkeutuvat nenään, jossa ne pysähtyvät hajuaistikalvolle, joka on nenän sisällä. Jokainen hajumolekyyli sopii kuin pieni palapelin palanen osaksi reseptoriin solussa (Reseptori on solun erikoistunut proteiinimolekyyli, joka aktivoituessaan käynnistää siihen kytkeytyvät solun fysiologiset signaalin välitysmekanismit).

Nämä sadat miljoonat hermosolut uusiutuvat joka 28 päivä. Kun hajumolekyylejä stimuloidaan, limakalvolla olevat hermosolut välittää sähköisiä impulsseja aivoihin, hajukäämiin (hajukäämi, bulbus olfactorius kummankin isoaivopuoliskon otsalohkon alapuolella sijaitseva erillinen hermokudossukkula, johon hajuhermot liittyvät).

Hajukäämi lähettää impulsseja makukeskukseen (makuaisti), amygdalaan (mantelitumake, tunneaisti) ja muihin limbiseen järjestelmään (Limbinen järjestelmä on aivoalueiden joukko, joka osallistuu mm. autonomisten toimintojen, motivaation ja tunteiden säätelyyn sekä yhdistää erilaisia tunnetiloja muistiin tallentuneisiin fyysisiin tuntemuksiin.). Limbinen järjestelmä on yhteydessä aivojen eri osa-alueisiin, jotka kontrolloi sykettä, verenpainetta, hengitystä, muistia, stressiä, hormonitasapainoa jne., eteerisillä öljyillä voi olla huomattavia fyysisiä ja henkisiä vaikutuksia.

Hajuaisti on ainut viidestä aistista, jolla on suora yhteys limbiseen järjestelmään, tunteiden ohjauskeskukseen. Ahdistus, masennus, pelko, viha ja ilo ovat kaikki lähtöisin tältä alueelta. joku öljyn tuoksu voi herättää muistoja ja tunteita, ennen kuin olemme edes tietoisesti tietoisia. Kun mietimme tuoksun tuoksua, me olemme ehtineet jo reagoida siihen.

Kaikki muut aistit (kosketus, maku, kuulo ja näkö) kulkevat talamuksen kautta (Talamus eli näkökukkula (lat. thalamus) on aistiratojen väliasemana toimiva suuri tumake, joka sijaitsee väliaivojen sivuseinämissä. Kaikki sensoriset hermoradat, lukuun ottamatta hajuaistimuksia välittäviä hermoratoja, kulkevat isoaivokuorelle talamuksen tumakkeiden kautta.).

Limbinen järjestelmä voi myös suoraan aktivoida hypotalamusta (hormonikeskus, joka säätelee aivolisäkkeen toimintaa). Hypotalamus on yksi tärkeimmistä osista aivoissa. Se on meidän ”hormonikeskus”. Hypotalamus vapauttaa kemiallisia viesteja, jotka vaikuttavat kaikkeen; sukupuolihalukkuudesta energian säätelyyn. Kasvuhormonit, sukupuolihormonit, kilpirauhashormonit ja välittäjäaineet, kuten serotoniini, ovat kaikki hypotalamuksessa. Tämän takia hypotalamuksen lempinimi on ” sankarirauhanen”.

ote EODR 5.painos Käännös:Emilia Savolainen(mahdollisista virheistä tai sanavalinnoista en ota vastuuta)

Eteerisiä öljyjä on käytetty:

– keskittymisongelmiin ja oppimisvaikeuksiin
– autismin hoitoon
– hormonitoiminnan tasapainottamiseen
– stressinhallintaan luonnonmukaisesti ja ilman sivuvaikutuksia
– immuunisysteemin tukemiseen ja vahvistamiseen
– kehon puhdistamiseen myrkyistä ja kuona-aineista

Eteeriset öljyt toimivat hapettamalla ja elvyyttämällä kehon soluja, myös aivoissa. Öljyt auttavat puhdistamaan solukalvon myrkyllisistä kemikaaleista, jotka voivat sekoittaa aivojen välittäjäaineiden toimintaa ja hormonitasapainoa. Öljyt voivat myös helpottaa henkisten traumojen parantumista ja keventää lapsen toimintaan negatiivisesti vaikuttavaa tunnetaakkaa. Öljyt voivat oletettavasti parantaa myös DNA-tason ongelmia.

Nyt lähti tilaukseen itelle toi alotussetti. Kun alotetellaan vaan yhdellä kahdella öljyllä ensin, ni päätin, että haluan ensin paneutua nukkumisongelmaani. Lähdin siis Lavender ja Peace&Calming– öljyillä liikenteeseen.

Erilaisia öljyjä on tunnelukoista PMS:in. Ahdistukseen, oppimiseen, mihin vaan. Mä ainaki oon ihan tohkeissani.

Juttu ADHD;sta ja öljyistä TÄSSÄ linkissä 

ja TÄSSÄ  sekä TÄSSÄ

ADHD – Duracell-pupuja ja takapulpetin haaveilijoita


Sonja Fogelholm on koostanut elävään arkistoon ADHD-aiheisen jutun

Linkki  TÄSSÄ

Sana tai pari ADHDsta


Satu  Hassi eilen fb:ssä:

EPssa johdan puhetta asiantuntijakuulemisessa ADHDsta. Kasvava määrä lapsia saa ADHD-diagnoosin ja aika rajun lääkityksen. Liikunta on kuitenkin tapa estää ADHDta. Ja ovatko edes kaikki ADHD-diagnoosit perusteltuja? Vai onko kyse lääketeollisuuden onnistuneesta myyntityöstä?

Sitten lähin jo itekki keuliin. Verttiksen Anna-Leena koosti Satu Hassille seuraavan tekstin:

Hyvä europarlamentaarikko Hassi,

Päätin kirjoittaa sinulle luettuani Facebookista tilapäivityksesi, jossa kerroit johtavasi puhetta EP:n asiantuntijakuulemisessa ADHDsta, koska huolestuin toden teolla päivityksesi seuraavista riveistä, joissa kyseenalaistit lääkityksen tarpeellisuuden ja kerroit liikunnan olevan keino estää ADHD:ta.
Toivoisin, että pohtisit muutamia seikkoja, jotka tuon tässä kirjelmässä esille.

Otit päivityksessäsi esille lisääntyneen lääkehoidon ja aprikoit, onko kyseessä lääketeollisuuden onnistunut myyntityö.

ADHD ei ole merkittävästi lisääntynyt viime vuosina, vaan lääketiede on kehittynyt ja oirekuvat pystytään tunnistamaan tehokkaammin. Esimerkiksi niin sanottu ”naisten ADHD” oli vielä muutamia vuosia sitten täysin tuntematon käsite. Käytännössä siis pääasiassa inattentatiivinen muoto jäi lähes kokonaan pääasiassa hyperkinesteettisen ja impulsiivisen muodon varjoon, eli ADD käsitettiin ADHD:n alatyypiksi, vaikka asia on periaatteessa päinvastainen. Kyseessä ei ole tauti tai tilapäinen häiriö, vaan synnynnäinen oireyhtymä, joka on ensisijaisesti geneettinen. Vaikka siihen saisikin hoitoa, niin se on silti olemassa läpi elämän. Ei kehitysvammastakaan voi “parantua”, vaikka elämää sen kanssa voidaankin helpottaa.

Uudessa luokituksessa ADHD luokitellaan seuraavasti:

ADHD-HI = Hyperactivity & Impulsive
Potilas on ensisijaisesti hyperaktiivinen ja/tai ilmpulsiivinen, tarkkaamattomuusoireet toissijaisia. Entinen ADHD ja hyperkinesteettinen häiriö.

ADHD-PI = Predominantly Inattentive (joskus myös ADHD-I)
Potilas on ensisijaisesti tarkkaamaton, ei lainkaan tai vain lieviä hyperaktiivisuus- ja impulsiivisuusoireita. Entinen ADD.

ADHD-C = Combination of both types
Potilas on sekä tarkkaamaton, että hyperaktiivinen ja/tai impulsiivinen.
Entinen ADHD.

Myös tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet ja ADHD pystytään nykyään todentamaan mm. aivokuvauksella ja geenitestillä, mutta käytännössä niin ei tehdä, koska se tulee liian kalliiksi. Käytännössä ainoa ”luotettava” testimenetelmä, joka on yleisesti käytössä, on lääkitysvaste.
Toisaalta on vähän kyseenalaista, että lääkitys määrittää sen ”sairauden”, jota sillä hoidetaan, mutta toisaalta kun ADHD-lääkityksen vaikutusmekanismi on tehty ”täsmätuotteena” siihen tiettyyn oireilun aiheuttajaan, niin se on hyvinkin pätevä ”täsmätesti” ADHD:n varmistamiseen.

ADHD:n on todettu olevan voimakkaasti perinnöllinen ominaisuus, se periytyy jopa todennäköisemmin, kuin pituuskasvu. Yleisen arvion mukaan noin 80% ADHD tapauksista selittyy perintötekijöillä. Ympäri maailmaa ADHD:n esiintyvyydestä tehtyjen tutkimusten tulosten keskiarvo on noin 2,5%. Kyse on tuolla luvulla siis verrattain pienestä osasta väestöä, mutta käsittää kuitenkin noin 100 000 suomalaista ADHD -oireilevaa. Kelan tilastojen mukaan vuonna 2012 Kela-korvattua metyylifenidaattilääkitystä sai kuitenkin vain 4 431 henkilöä. Käytännössä siis vain muutama hassu prosentti ADHD -oireisista sai lääkityshoitoa oireisiinsa. Siitä kahdesta ja puolesta prosentista vain muutama prosentti.

Sekin aspekti pitää ottaa tässä huomioon, että Amerikassa ADHD on todella ylidiagnosoitu, se on vähän niinkuin masennus Suomessa. Ensimmäisenä vaihtoehtona melkeinpä tarjotaan ADHD -diagnoosia ja lääkitystä, jos lapsella on ongelmia. Amerikan tilannetta ei voi käytännössä verrata Suomen tilanteeseen tässäkään suhteessa. Suomessa diagnosointi on etenkin julkisella puolella huomattavan hankalaa ja vähäistä, ja vain murto-osa saa koskaan lääkitystä oireisiinsa. Osasyynä tähän on lääkärien ja hoitohenkilöstön kielteinen asenne ADHD:n hoitoon ja jopa sen olemassaolon kyseenalaistaminen.

Lisäksi on tiedossa, että kaikki ADD/ADHD -tyyppinen oireilu ei suinkaan ole ADHD:ta, eikä kaikki ADHD -oireilu ole sitä ns. klassista, perinnöllistä ADHD:ta, vaan esimerkiksi aivokudoksen vaurio voi aiheuttaa samankaltaisen tilan, joka sitten tulkitaan ADHD:ksi. Noihin ”epä-ADHDisiin” ei yleensä pure lääkitys samalla tavalla, vaikka periaatteessa stimulanttilääkitys parantaa kaikkien ihmisten keskittymiskykyä.
”Oikealla”, eli ensisijaissti geneettistä alkuperää olevalla ADHD:lla lääkitys antaa tietynlaisen vasteen, ei-oikealla, eli ensisijaisesti jostain muusta syystä aiheutuvalla oireilulla, esimerkiksi päähän kohdistuneesta iskusta, hapenpuutteesta, äidin tupakoinnista tai vastaavasta tekijästä johtuvalla vaste on erilainen.

Myös Aspergrin oireyhtymä ja muut neurokirjon syndroomat (Touretten syndrooma yms) saattavat sisältää ADHD:n kaltaisia oireita, mutta mahdollisesti eri syistä, jolloin lääkitys ei tehoa niihinkään.
Ja sittenhän toki entisen MBD -kategorian alle mahtuu monenlaista oirekuvaa, esimerkiksi lievä kehityksellinen jälkeenjääneisyys saattaa muistuttaa ADHD:ta. Esimerkiksi Sluggish Cognitive Tempo -oireyhtymä saattaa muistuttaa oireiltaan ADD:ta ja esimerkiksi yksi johtava ADHD:n tutkija dr. Barkley on arvioinut, että osa ADD -diagnosoiduista olisikin SCT -oireisia.

Asiantuntijat alkavat kallistua sille kannalle, että on olemassa ns. ”aito” ADHD ja sitten paljon muita, ADHD:n kaltaisia vielä toistaiseksi tunnistamattomia tiloja, jotka nykytieteen valossa laitetaan ADHD:n alle. Ratkaisevaa tässä vaiheessa on se, onko tila perintötekijöiden, vai ulkoisten tekijöiden aikaansaama. Esimerkiksi yhdessä uudessa tutkimuksessa todettiin yhteys parasetamolin raskausaikaisella käytöllä ja ADHD:n puhkeamisella.
Voi olla, että joillakin yksilöillä alttius ADHD:n ”puhkeamiseen” on olemassa ja jokin tekijä, kuten se parasetamoli sitten laukaisee tilan. Suurimmalla osalla syy-yhteyttä ei löydy, vaan ominaisuus periytyy suorassa polvessa vanhemmalta lapselle.

Ja sitten kun taas erotellaan niitä ulkoisten tekijöiden aikaansaamia tiloja, niin ratkaisevaa on, mikä oireilun on laukaissut ja milloin oirehtiminen on alkanut. Periaatteessa trauman (=isku päähän, kudosvaurio) aiheuttama oireilu ei ole ADHD:ta, vaikka tila samankaltainen onkin. Niissä tapauksissa lääkehoidosta tuskin on apua, mutta vertaistuki ja terapia ovat ensisijaisen tärkeitä.

Ns. klassiselle ADHD -tapaukselle lääkityshoito saattaa sen sijaan olla korvaamaton apu elämässä selviytymiseen.
Otan esimerkkitapaukseksi itseni.

Sain ADD -diagnoosin ja lääkityksen puolisentoista vuotta sitten, 22-vuotiaana. Sain apua ongelmiini, mutta kaikki mahdollinen vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, alisuoriutuminen koulussa, rutiinien puute, ajanhallinnan vaikeudet, ihmissuhdeongelmat, arjen kaaoottisus, epäusko omiin mahdollisuuksiin pärjätä..

Ehkä elämäni olisi ollut vähemmän tuskallinen ja hankala, jos olisin saanut jo lapsena lääkityksen ja muuta apua. Ei olisi ehtinyt syntyä käytösmalleja, jotka haittaavat kaikkea mahdollista, ei olisi tullut niin paljon pettymyksiä, en olisi jatkuvasti saanut kuulla olevani laiska ja saamaton.

Vanhempani, kasvatustieteiden rautaisia asiantuntijoita kumpainenkin, tekivät kaikkensa, että olisin pärjännyt ja ollut kunnollinen. Meillä oli todella tiukat säännöt kotona, meillä lapset kasvoivat kurissa ja nuhteessa, eivät todellakaan mitenkään pullamössösti. Ruokavalio oli myös monipuolinen ja ravitseva ja koostui kotiruoasta. Pikaruokaa en muista syöneeni, kuin joskus kylässä. Kasvikset, hedelmät ja vihannekset olivat minun ja veljeni suurta herkkua, emme välittäneet karamelleista, vaan halusimme kurkkua, paprikaa, omenoita ja appelsiineja.
Vanhempani kannustivat ahkerasti meitä harrastuksiin, minä esimerkiksi harrastin telinevoimistelua, yleisurheilua, laskettelua ja musiikkia. Ulkoilimme päivittäin monta tuntia, kävimme luistelemassa ja hiihtämässä, retkeilemässä ja melomassa.

Silti minä olin viallinen ja huono, huoneeni oli kuin kaaoksen valtakunta, myöhästelin koulusta, en tehnyt ikinä läksyjä, lintsasin ja hankkiuduin jatkuvasti hankaluuksiin, vaikka en varsinaisesti häirikköoppilas ollutkaan. Päinvastoin minulla oli todella hyvät tavat, olin kohtelias ja huomaavainen, niin lukee jokaisessa todistuksessani. Haaveilin kaikki tunnit, en koskaan ollut kunnolla läsnä, kun en pystynyt keskittymään.

Pärjäsin kuitenkin ihan hyvin koulussa, olin suunnilleen kahdeksikon oppilas, mutta itseäni harmitti, kun tiesin, että olisin helposti yltänyt jopa kymppiin kaikissa aineissa, mutta en vain saanut aikaiseksi tehdä läksyjä ja lukea kokeisiin. Monesti kävi niin, että kokeesta tuli ysiä ja kymppiä, mutta numero laski, kun en palauttanut jotain isompaa tehtävää, myöhästelin tunneilta, enkä tehnyt läksyjä. Minulle sanottiin, että minulla on huono asenne ja että olen laiska, kun en viitsi edes yrittää.

Puolitoista vuotta sitten diagnoosin ja lääkityksen aloittamisen jälkeen kaikki muuttui.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin ajattelevani selkeästi niin, että sain asioita tehtyä. Ensimmäistä kertaa siivosin oma-aloitteisesti koko asuntoni. Ensimmäistä kertaa tein ja palautin kurssitehtävät ajoissa. Ensimmäistä kertaa en pelännyt, että parisuhteeni kaatuisi.
Oli kuin joku olisi kääntänyt satoja televisioita kiinni pääni sisällä, pystyin keskittymään ja toimimaan pitkäjänteisesti.

Muutamaa kuukautta aikaisemmin olin harkinnut vakavasti, että katkaisisin välit perheeseeni, tuttaviini ja ystäviini ja häipyisin ulkomaille, johonkin todella kauas ja elättäisin itseni suoraan sanottuna huoraamalla ja tekisin siinä sivussa luonnonsuojelutyötä. Sellainen tulevaisuudennäkymä oli minulla, 22-vuotiaalla suomalaisella lukion käyneellä naisella. Elämäni tuntui niin sekavalta ja merkityksettömältä, että harkitsin epätoivoisia ratkaisuja aivan tosissani. Minulle tuputettiin vuosikausia masennuslääkitystä ja -diagnoosia, epäiltiin traumaa, tehtiin testejä ja käskettiin ryhdistäytymään.
Vasta ADHD -diagnoosi ja lääkitys toi selityksen ja ratkaisun ongelmiini.

Tätä nykyä käyn edelleen taistelua muuttaakseni toimintatapojani ja käytösmallejani eri tilanteissa, mutta saavutan koko ajan uusia etappeja. Kotini ei ole enää kuin hirmumyrskyn jäljiltä ja pystyn sitoutumaan tekemisiini. Saan tehtyä koulutehtävät ajoissa, saan tehtyä kaiken sen, mikä ennen jäi tekemättä. Silloin tällöin pidän lääkkeettömiä päiviä, kun tunnen sen olevan tarpeen. En juo alkoholia, enkä tupakoi, enkä varsinkaan käytä huumeita, en juo edes kahvia, enkä juurikaan pidä sokerista. Lääkityksen myötä sokeri ei maistu juuri ollenkaan, en laita sitä enää edes teeheni. Lääkkeettöminä päivinä en varsinaisesti kaipaa lääkettä, mutta huomaan, että asiat eivät suju ollenkaan niin hyvin, kuin lääkkeellisinä päivinä.

Varsinainen kohokohta oli, kun pääsin viimeinkin yliopistoon opiskelemaan. Aikaisemmat yritykseni ovat kaatuneet siihen, kun en ole kyennyt keskittymään pääsykoetilanteessa. Hakijoita alalle oli 321 ja sisään otettiin 25. Sain pääsykokeesta kahta pistettä vaille täydet pisteet.
Ero entiseen, lääkkeettömään elämään on huomattava. En missään nimessä halua palata vanhaan elämääni, jossa toiminnanohjaukseni oli niin puutteellista, että en välillä kyennyt edes huolehtimaan hammashygieniastani.

Sivuvaikutuksia lääkityksellä ei ole ollut juuri lainkaan, aloituksessa oli hieman sykkeen nousua ja hikoilua, mutta muuta en ole huomannut. En myöskään syö lääkitystäni sopeutuakseni yhteiskuntaan tai täyttääkseni jonkinlaisen muotin, vaan siksi, että kelpaisin itselleni, että saisin tehtyä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Siksi, että elämäni ei soljuisi ohi, kuin sumussa. Minusta kaikkein pahinta ADHD:ssa on se, kun en saa tehtyä edes niitä kaikkein mieluisimpia, kiinnostavimpia ja rakkaimpiakaan asioita. Mikäli olisi kyse vain siitä, että ne epämieluisat asiat jäisivät tekemättä, niin minulla ei olisi mitään ongelmaa elämässäni, vaan olisin jo saavuttanut monia tavoitteitani.

ADHD:n hoitoon käytetään siis psykostimulantteja, yleisimpinä metyylifenidaatti, kauppanimiä mm. Concerta, Ritalin ja Equasym.

Tarkkaanottaen metyylifenidaatti ei pelkästään lisää dopamiinin ja noradrenaliinin tuotantoa aivoissa, vaan sen pääasiallinen tehtävä on aktivoida DAT, NET ja VMAT -kuljettajaproteiinien toimintaa niin, että dopamiini ja noradrenaliini eivät kulkeudu synapsirakkulasta takaisin sytosoliin, vaan ne pääsevät jatkamaan synapsirakoon ja edelleen toimimaan välittäjäaineina.
Eli käytännössä pääasiallinen tehtävä on toimia stimulanttina ja pitää tietty määrä dopamiinia ja noradrenaliinia toimintakykyisenä, tuotannon lisääminen on vain sivutoimi.

Dopamiinin ja noradrenaliinin tarkoitus on käytännössä tasapainottaa aivojen palkitsemisjärjestelmää ja lieventää aivoissa tapahtuvaa ärsykkeiden aiheuttamaa stressireaktiota, jolloin vireystaso nousee ja stressireaktion aiheuttama yliaktiivisuus lieventyy ja sitä kautta tarkkaavaisuus lisääntyy.
ADHD-henkilöllä dopamiiniratojen toiminta on puutteellista, mikä tarkoittaa ns. palkitsemisjärjestelmän virhetoimintaa. Palkitsemisjärjestelmä saattaa vapauttaa koko normaalimäärän välittäjäainetta yhdellä kertaa, mistä seuraa esimerkiksi valtava innostus uudesta asiasta, mutta dopamiinin ja noradrenaliinin loppuessa myös kiinnostus lopahtaa.
Virhetoiminta aiheuttaa myös ylimääräisiä stressireaktioita aivoissa, aivot ovat ikäänkuin jatkuvasti valmiudessa kestämään suurta kuormitusta ja kun kuormitusta ei tule, purkautuu jännite yliaktiivisuutena.

Serotoniini on periaatteessa myös listalla, koska metyylifenidaatin on havaittu toimivan serotoniinireseptorien selektiivisenä agonistina, eli aktivoijana, mikä edesauttaa serotoniinin kiinnittymistä ja sitä kautta toimintakykyä, mutta tätä ilmiötä ei ole havainnoitu.

Ritalinin ongelmana on ilmeisesti lääkkeen tablettimainen koostumus, joka vapauttaa metyylifenidaattia nopeasti suurina ja epätasaisina määrinä tabletin liuetessa. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia aivokemiassa, mikä näkyy käytännössä päihtymisenä ja riippuvuutena.
Concerta puolestaan on kapselimuotoinen, ja aineen vapautus tapahtuu hitaammin ja tasaisemmin.

Lääkkeiden tarkoituksena on kuitenkin nimenomaan horjuttaa ADHD-henkilön aivojen biokemiallista tasapainoa pois ”normaalista”, eli muuttaa välittäjäaineiden toimintakykyä halutunlaiseksi. Stimulanttina eli ärsykkeenä ja sitä kautta aktivoijana toimiminen on lääkkeen tarkoitus ja siihen on tietoisesti pyritty lääkettä kehitettäessä.

Ikääntymisen ja aikuistumisen tuomat muutokset aivokemiassa saattavat vaikuttaa metyylifenidaatin toimintaan ja esimerkiksi parkinsonin tautia sairastavalla ihmisellä osa dopamiiniradan tuottajasoluista on tuhoutunut, jolloin dopamiinin määrä vähenee radikaalisti, eikä metyylifenidaatilla ole enää vaikutusta, koska stimuloitavaa ainesta ei ole.

Kaiken kaikkiaan ADHD-lääkityksen tulisi suositusten mukaan olla vain psykososiaalisen hoidon tukena, ja pääasiallinen hoitomuoto olisi psykososiaalinen kuntoutus. Todennäköisesti parhaat tulokset saataisiin tällä menetelmällä, mutta se ei käytännössä ole mahdollista resurssien puutteen takia.
Ihanteellisessa tilanteessa aikuisen tapauksessa psykososiaalisella hoidolla muokattaisiin jo syntyneitä käytösmalleja ja lääkityksellä hillittäisiin oireistoa.

Lääkityksen toimivuus lapsena ja siitä luopuminen myöhemmällä iällä perustuu siihen, ettei aikaisin aloitetulla lääkityksellä hoidetulla lapsella virheellisiä käytösmalleja ehdi vakiintua, vaan lapsi oppii ”normaaliksi”, eikä välttämättä tarvitse enää käytösmallien vakiinnuttua lääkitystä, koska aivot ovat oppineet reagoimaan ärsykkeisiin tietyllä tavalla. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia ja suurin osa ADHD -oireisista hyötyy lääkityksestä merkittävästi vielä aikuisenakin, eikä lääkitystä ole järkevää lopettaa.

Uudet tutkimukset antavat osviittaa siitä, että dopamiinitoiminnan poikkeavuus on seuraus aivojen harmaan aineen poikkeavuudesta, ja se on helposti hoidettavissa.

Harmaa aine koostuu soomista, dendriiteistä ja gliasoluista.
Soomat ovat neuronien, eli hermosolujen solukeskuksia, joissa sijaitsee mm. tuma ja suurin osa muistakin soluelimistä, siellä tapahtuu suurin osa neuronien solutason toiminnasta, myös proteiinisynteesi, jonka tuotteena välittäjäaineet tuotetaan.
Dendriitit eli tuojahaarakkeet puolestaan välittävät sähköimpulsseja solukeskukseen, eli toimivat viestinviejinä aivojen ”käskyille”. Dendriitin puolella synapsirakoa on myös välittäjäaineita sitovia reseptoreita.
Gliasolut muodostavat hermotukikudoksen, ja osa gliasoluista muodostaa aksonin, eli viejähaarakkeen myeliinitupen, joka säätelee synapsien toimintaa.

Eli käytännössä ADHD -aivot saa normaalien aivojen tasolle dopamiiniratoja korjaavalla lääkityksellä ja dopamiinin taso korreloi sitten yleisesti keskittymiskyvyn, oppimisen ja oikeastaan kaiken muunkin kanssa.

Lääkityksen lisäksi olen mukana vertaistukitoiminnassa ja olin ADHD Coaching -jaksolla. Se oli käytännön toimintaterapiaa, jossa terapeutti tuli kotiin noin kerran viikossa ja lähestyi ongelmia käytännön konstein. Coachingin käyttömahdollisuudet ovat periaatteessa rajattomat, yksi voi käyttää terapeuttia apuna kodinhoitoon, toinen voi käyttää apuna laskujen maksuun, kolmas koulunkäyntiin, esimerkiksi läksyjen tekoon ja neljäs vaikkapa ruokavalion ylläpitoon.
Itse koin sen erittäin toimivaksi vaihtoehdoksi, mutta lääkitystä sillä ei mitenkään korvaisi. Paitsi tietysti silloin, jos terapeutti olisi paikalla 24/7.
Vertaistuen merkitys on puolestaan ollut valtava ja se on palauttanut huomattavasti toimintakykyäni lääkityksen ohella.

Käypähoito -suosituksen mukaisesti lääkityksen ei pitäisi olla ensisijainen hoitomuoto, mutta käytännössä muuta hoitoa ei järjestetä juuri lainkaan. Varmasti ADHD -oireiset hyötyisivät kohdennetuista terapiahoidoista, etenkin lapset. Aikuisena diagnosoiduilla tilanne on valitettavasti hankalampi, koska käytösmallit ovat jo vakiintuneet ja niiden muuttaminen on hankalaa. Kaiken kaikkiaan muuta, kuin lääkkeellistä hoitoa on tarjolla suorastaan häpeällisen vähän. Kysyntää kyllä olisi ja siihen toivoisinkin muutosta.
Esimerkiksi meditatiivisella, aivojen plastisuutta muokkaavalla hoidolla olisi varmasti hyviä vaikutuksia varsinkin lapsipotilaisiin.

Ruokavaliolla ja liikunnalla on tietenkin merkittävä vaikutus aivojen toimintaan, mutta teho on käytännössä sama kaikilla ihmisillä. Myös neurologisesti tyypillisillä, ei-ADHD-henkilöillä ruokavalio ja liikunta korjaavat ongelmia. Asiantuntijoiden mielipide onkin, että mikäli ADHD:n oireet helpottuvat merkittävästi tai jopa häviävät kokonaan ruokavaliolla tai liikunnalla, niin kyse ei ole alunperinkään ollut ADHD:sta.

ADHD:n on todettu viisinkertaistavan itsemurhariskin ja moninkertaistavan riskin jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, keskeyttää koulutus ja joutua vankilaan. Myös päihteiden väärinkäyttö on ikävä, mutta näkyvä osa monen hoitamattoman ADHD -oireisen elämää.
Käytännössä kyse on siis näiden puhutun sadan tuhannen ihmisen hukkaan heitetystä potentiaalista.

Suomen Kuvalehden artikkelissa kirjoitettiin viime helmikuussa näin:
“Ruotsissa ADHD-lääkitystä saa yli 30000 aikuista. Ruotsissa ADHD-lääkkeiden käyttö on nelinkertaistunut kuuden viime vuoden aikana. Yli puolet maassa myydyistä ADHD-lääkkeistä käytetään aikuisten hoitamiseen.
Ruotsin linja ei kerro hyväntahtoisuudesta, vaan laskutaidosta.
Hoidon puute tulee tuhottoman kalliiksi.

Hoitamattomuus maksaa keskeytyneinä opintoina, alentuneena työkykynä, työttömyytenä ja varhaisena työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisenä. Se maksaa lisääntyneinä mielenterveys- ja päihdeongelmina ja jopa liikenneonnettomuuksina. Se maksaa syrjäytymisen eri muotojen aiheuttamina kuluina ja heijastusvaikutuksina.

Yhdysvalloissa ADHD:n esiintyvyyttä aikuisilla pidetään neljänä prosenttina, ja oireyhtymän arvioidaan maksavan yhteiskunnalle enemmän kuin vakava masennus. Suurimmat kulut kertyvät ADHD-aikuisten vastoinkäymisistä työelämässä: hanttihommiin päätymisestä, pudonneesta työtehosta, työpoissaoloista ja työttömyydestä.

Saksassa laskettiin, että hoidotta jääneen ADHD-aikuisen nettoverotuotto jää työuran ajalta 80000 euroa muita kansalaisia pienemmäksi.
Kymmentä maata koskevan WHO:n vertailun mukaan ADHD-aikuisen työteho on vuodessa 22 työpäivää muita pienempi.

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon ADHD-hoidon puute maksaa Suomessa. Osakustannukset antavat kuitenkin suuntaa. Eri puolilla maailmaa tehtyjen tutkimusten keskiarvo ADHD:n esiintyvyydestä aikuisilla on 2,5 prosenttia. Se tarkoittaa noin 100000:ta suomalaista aikuista.

Vaikka vain joka kymmenes työikäinen ADHD-aikuinen olisi puuttuvan hoidon takia työtön, yhteiskunnan menettämän kansantalouden kasvun ja toimeentulokustannusten summa nousisi jo heidän osaltaan 430 miljoonaan euroon vuodessa. Yhdysvaltalaisessa seurantatutkimuksessa kokopäivätöissä kävi kuitenkin vain joka kolmas ADHD-aikuinen. Norjalaisessa tutkimuksessa joka kolmas ADHD-aikuinen oli jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle.”

Toivottavasti jaksoit lukea edes pääpiirteittäin tänne asti, koska tämä asia on minulle ja monille muille erittäin merkittävä jokapäiväisen elämämme kannalta.
En halua, että minua leimataan enää lääketehtaan kätyriksi, narkomaaniksi, helpon tien valitsijaksi ja yhteiskunnan elätiksi vain siksi, että haluan syödä lääkettä, joka kohentaa elämänlaatuani äärettömän paljon. En halua, että kohtalotovereideni elämää hankaloitetaan ja heiltä evätään mahdollisuus pärjätä vain siksi, että ADHD:ta pidetään keksittynä, kuvitteellisena, huonon kasvatuksen tuloksena ja huonojen elintapojen seurauksena. En halua, että meitä neurologisesti poikkeavia väheksytään siksi, että me tarvitsemme oman itsemme takia tukea pärjätäksemme.

Toivon, että sinä, Satu Hassi, pohtisit näitä ajatuksia ja ottaisit myös ne huomioon muodostaessasi mielipidettä tästä asiasta.

Aurinkoista ja vihreää kevättä toivottaen,

Anna-Leena Lounaskorpi
anlounas@student.jyu.fi

P.S. Haluan vielä lisätä, että en ole lääkäri, en edes psykologi, enkä varmastikaan minkään sortin asiantuntija. Olen itse ADHD -henkilö ja nämä esittämäni tiedot olen kerännyt oma-aloitteisesti käyttämällä hyödyksi olemassa olevaa tietoa ja erilaisia tietolähteitä.