Aikuisten tarkkaavaisuushäiriön diagnosointikriteerit
Hallowellin ja Rateyn ADD:n diagnosointikriteerit osuvine kuvauksineen.
Lähde: Driven to Distraction (Hallowell & Ratey, 1994)
Ehdotus aikuisten tarkkaavaisuushäiriön diagnosointikriteereiksi
Edward M. Hallowell, MD, ja John J. Ratey, MD
Huomautus: Nämä kriteerit perustuvat laajaan kliiniseen kokemukseen, mutta niitä ei ole vielä kenttätutkimuksin todettu tilastokelpoisiksi. Kriteerin voidaan katsoa täyttyvän vain silloin, jos ominaisuus esiintyy huomattavasti useammin kuin useimmilla henkisesti samanikäisillä ihmisillä.
Luetteloa tarkasteltaessa voidaan huomata tiettyjen teemojen nousevan esiin. Lapsuusiän oireiden klassiset kolme kulmakiveä ovat tarkkaamattomuus, impulsiivisuus ja ylivilkkaus tai levottomuus. Lisäksi on havaittavissa mielialoihin ja niiden vaihteluun, itsetuntoon ja minäkuvaan liittyviä ongelmia. Yleensä oireet ovat luonnollinen seuraus lapsuusajan kokemuksista.
Havaittavissa on pysyvää haittaa vähintään kahdellatoista seuraavista alueista:
1. Alisuoriutumisen tunne, tai tunne siitä, että tavoitteet jäävät saavuttamatta (riippumatta siitä, paljonko on saanut aikaan). Tämä oire mainitaan ensimmäisenä, koska se on yleisin syy siihen, että aikuinen lähtee hakemaan apua. ”Asiat eivät vain pysy hallinnassani”, on tavallinen lausahdus. Henkilö saattaa olla ulkopuolisen silmin hyvinkin menestynyt, tai hän saattaa ponnistella eteenpäin ja kuin labyrinttiin eksyneenä kykenemättä hyödyntämään luontaisia kykyjään.
2. Vaikeus toimia järjestelmällisesti. Useimpien ADD-aikuisten keskeinen ongelma. Arjen vaatimukset ja jokapäiväisten asioiden hoitaminen saattavat saada aikuisen pois tolaltaan, kun hänellä ei enää ole turvanaan koulun luomaa rakennetta eivätkä vanhemmat enää järjestä asioita hänen puolestaan. Pienet velvollisuudet voivat kasautua valtaviksi kompastuskiviksi. Tapaamisesta myöhästyminen, tärkeän paperin katoaminen tai deadlinen unohtuminen tuntuu kaatavan koko maailman.
3. Jatkuva vitkastelu tai aloittamisen vaikeus. Uuden tehtävän aloittaminen herättää ADD-aikuisessa niin suurta vastenmielisyyttä ja epäonnistumisen pelkoa, että hän lykkää ja lykkää aloittamista, mikä tietenkin vain lisää tehtävään liittyvää ahdistusta.
4. Monta rautaa tulessa, vaikeus saattaa projekteja loppuun. Seurausta kohdasta 3. Kun yhtä tehtävää lykätään, tilalle tulee toinen. Päivän, viikon tai vuoden loppuun mennessä aloitettuna on lukuisia projekteja, joista montakaan ei ole saatu valmiiksi.
5. Taipumus sanoa mitä mieleen juolahtaa harkitsematta erityisen huolellisesti huomautuksen ajoitusta tai tilanteeseen sopivuutta. Innostus tempaa ADD-aikuisen helposti mukaansa kuten ADD-lapsen. Mieleen tullut idea on sanottava ääneen, jolloin tahdikkuus ja asiallisuus saavat väistyä lapsenomaisen riemun tieltä.
6. Toistuva stimulaation etsiminen. ADD-aikuinen hakee jatkuvasti elämäänsä jotakin uutta, jotakin ulkoista, mikä vetäisi vertoja sisällä poukkoilevalle pyörremyrskylle.
7. Taipumus pitkästyä herkästi. Seurausta kohdasta 6. Tylsistyminen ympäröi ADD-aikuista kuin viemäri, joka uhkaa imeä kaiken energian ja jättää ihmisen janoamaan lisää virikkeitä. Tämä saatetaan tulkita välinpitämättömyydeksi, vaikka se itse asiassa on suhteellista kyvyttömyyttä ylläpitää kiinnostusta pitkiä aikoja. Vaikka ADD-aikuinen kuinka haluaisi olla kiinnostunut, hänen akkunsa tyhjenee nopeasti.
8. Ajatusten harhailu, vaikeus keskittyä, taipumus vaipua omiin ajatuksiin kesken sivun tai keskustelun – tähän liittyy usein kyky ylikeskittyä ajoittain. ADD:n tunnusomainen piirre. Ajatusten harhailu on täysin tahatonta. Toinen osapuoli saattaa vain yhtäkkiä huomata, että ADD-aikuinen ei enää kuuntelekaan. Harvinaislaatuinen ylikeskittymiskyky on myös tavallista, mikä todistaa, että oireyhtymässä ei ole kyse tarkkaavaisuuden puutteesta vaan tarkkaavaisuuden epätasaisuudesta.
9. Usein luovuus, intuitiivisuus, älykkyys. Tämä ei ole oire, vaan maininnan arvoinen ominaisuus. ADD-aikuisen mieli on usein harvinaisen luova. Epäjärjestelmällisyyden ja hajamielisyyden keskeltä pilkahtaa säkenöivää lahjakkuutta. Tämän oman erikoislaatuisuuden löytäminen on yksi hoidon tavoitteista.
10. Vaikeus toimia yleisesti odotettujen mallien mukaan. Toisin kuin voisi luulla, tässä ei ole kyse auktoriteetteihin kohdistuvasta asenneongelmasta. Pikemminkin kyseessä on pitkästyneisyyden ja turhautuneisuuden ilmenemismuoto: ADD-aikuinen kyllästyy tavanomaisiin toimintatapoihin ja kiinnostuu uudenlaisista lähestymistavoista, ja toisaalta turhautuu siihen, ettei kykene toimimaan oletetuilla tavoilla.
11. Kärsimättömyys; alhainen turhautumiskynnys. Kaikenlainen turhautuminen tuo ADD-aikuisen mieleen menneet epäonnistumiset. ”Voi ei, taas käy näin”, hän ajattelee. Niinpä hän ärtyy tai vetäytyy tilanteesta. Kärsimättömyys liittyy stimulaation tarpeeseen, ja ulospäin saattaa näyttää siltä, että henkilö on epäkypsä tai tyytymätön kaikkeen.
12. Impulsiivisuus, joko verbaalinen tai toiminnallinen. Ilmenee esimerkiksi impulsiivisena rahankäyttönä, suunnitelmien muuttamisena ja uusien aikataulujen tai urasuunnitelmien toteuttamisena. Tämä on yksi vaarallisimmista aikuisiän oireista, tai toisaalta – impulssin mukaan – yksi hyödyllisimmistä.
13. Aiheeton ja loputon huolestuneisuus; taipumus vuoroin etsiä näköpiiristä huolen aiheita, vuoroin jättää huomaamatta todellisia vaaroja tai olla piittaamatta niistä. Tarkkaavaisuus muuttuu huolestuneisuudeksi, kun sitä ei keskitetä mihinkään tehtävään.
14. Tunne uhkaavasta tuomiosta, epävarmuus, ja toisaalta ajoittain taipumus ottaa suuria riskejä. Tämä oire liittyy sekä tarpeettomaan murehtimiseen että impulsiivisuuteen.
15. Mielialojen ailahtelu, masennus, etenkin ihmisestä tai projektista irrottautumisen yhteydessä. ADD-aikuiset ovat alttiimpia mielialojen epävakaudelle kuin lapset. Suurelta osin tämä johtuu heidän turhauttavista kokemuksistaan ja/tai epäonnistumisistaan, mutta osittain se on myös oireyhtymään liittyvä biologinen ominaisuus.
16. Levottomuus. Aikuisen käytöksessä ei yleensä näy sellaista ilmiselvää yliaktiivisuutta, jota lapsilla saattaa esiintyä. Sen sijaan havaittavissa on hermostuneen oloista energisyyttä: vaeltelua, sormilla naputtelua, istuma-asennon vaihtelua, toistuvaa pöydästä tai huoneesta poistumista, ärtyisyyttä paikallaan ollessa.
17. Taipumus riippuvuutta aiheuttavaan käyttäytymiseen. Riippuvuus saattaa kohdistua päihteisiin, kuten alkoholiin tai kokaiiniin, tai toimintaan, kuten uhkapeleihin, shoppailuun, syömiseen tai työntekoon.
18. Jatkuvat itsetunto-ongelmat. Ne ovat vuosien ehdollistumisen suora ja ikävä seuraus: ADD-aikuinen on vuosien ajan saanut kuulla olevansa kömpelys, kummajainen, alisuoriutuja, laiska, tyhmä, omituinen ja niin edelleen. Vuosien turhautuminen, epäonnistumiset tai vain riittämättömyyden tunne johtavat itsetunto-ongelmiin. On hämmästyttävää, miten sinnikkäitä monet aikuiset ovat kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
19. Puutteellinen itsearviointikyky. ADD-ihmiset eivät ole kovin taitavia arvioimaan itseään. He eivät hahmota tarkasti, miten heidän käyttäytymisensä vaikuttaa toisiin ihmisiin. Tämä piirre aiheuttaa helposti väärinkäsityksiä ja paljon mielipahaa.
20. Perheessä esiintynyt ADD:tä, maanis-depressiivisyyttä, masennusta, päihteiden väärinkäyttöä tai muita impulssien hallintaan tai mielialoihin liittyviä häiriöitä. Koska ADD on perinnöllinen ja liittyy näihin muihin mainittuihin taipumuksiin, on tavallista (mutta ei välttämätöntä), että perhetaustasta löytyy tällaisia ongelmia.
Lapsuudessa on havaittavissa ADD:n merkkejä ja oireita, vaikka virallista diagnoosia ei välttämättä ole tehty.
Oireet eivät johdu muusta sairaudesta tai mielenterveysongelmasta.
| Kun elämänhaasteena on AD(H)D | 
Minulla on ADD piirteitä, mutta niitä ei ole valitettavasti diagnisoitu.
Hyvä kirjoitus sopii minuun hyvin luin ja tunnistin itseni kirjoituksesta:)
Kaikilla varmaan on piirteitä, silloin, kun ne häiritsee normaalia elämää, arkea, kannattaa asiaa ehkä eteempäin lähtee viemään.
Niin löivät mulle toisen diagnoosin asiantuntijat eivät usko minua vaikka adhd add kirjoitukset täsmäävät minuun omasta mielestäni oikein hyvin.
Miehelläni on luultavasti add, sitä ei kuitenkaan ole todettu, koska hän ei halunnut viedä asiaa eteenpäin. Tämä kuitenkin näkyy perheemme arjessa, välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Tietenkin pahimpina noista näkyy rahankäyttö peliriippuvuutena, kodin elämään osallistuminen on vaikeaa ja masennuskaudet ovat koko perheelle ahdistavia. Itse en tiedä miten saisin miehen hakemaan tuohon apua, välillä elämä hänen kanssaan on lähes mahdotonta. Väkisinkään en voi häntä minnekkään viedä, mutta olisi ehdotonta saada elämä tasapainoon jo lastenkin takia.
Harmi ettei hän halua viedä asiaa eteenpäin, tiedän millasta meilläkin oli ennenkuin sain tätä kaaosta vähän järjestykseen. Ja kun ittekkään ei aina ymmärrä, miks oon tämmönen, kun toimissa ei o mitään järkee, on varmasti todella hankalaa muidenkaan ymmärtää. Ja yleensä kaikki tieto mikä tulee puolisolta, on jostainsyystä väärää tietoo. Jos näyttäsit hänelle noi dr.barkleyn viedeot? niissä mielestäni on hyvin selitetty kiteytettynä, ja kerro että tämänkin saa hallintaan.
Tämä olikin sitten jo kuin suoraan omasta elämästäni. Takana on munattu yliopisto ja ammattikorkeakoulu, kymmeniä erilaisia töitä ja koulutuksia. Älykkyystestejä mitä olen tehnyt niin äo on siinä 127-145 välissä ja koulussakin pärjäsin ihan kohtuullisesti. Historiani on suorastaan klassinen huonoine itsetuntoineen, alisuoriutumisineen, päihteineen sekä ihmissuhteiden sekamelskoineen. Viimeksi nytten sitten päättyi 6 vuoden ihmissuhde, kun puolisoni yksinkertaisesti kypsyi siihen, että en saanut pakettiani kasaan. Mutta mistä apua vaivaan?
omalääkärin lähetteellä eteenpäin (sikäli mikäli lääkäri on perehtynyt neurologisiin sairauksiin , voi dg:n saada jo terveyskeskuksesta)
samoin minulla. toivon että olet saanut asiasi hallintaan. t. suvi
Arvelen että läheiselläni on add. Hän myöntää että on tarkkaavaisuushäiriöinen ja em. piirteitä on paljon, mutta lääkäriin ei halua mennä millään.
Kuinka saisin hänelle selväksi, että kannattaisi uskaltaa hakeutua asiantuntijoiden luo? Ja että kyseessä ei ole mielenterveysongelma, vaikka tilanteensa kartoitetaan psykan polilla.
Omalta kohdaltani ainakin lääkkeet ovat ”avanneet” ns. normaalin elämän. Lääkärissä voi käydä yksityiselläkin, kunhan on neurologisiin erikoistunut lekuri jolloin mielenterveystoimiston -keskuksen voi ohittaa vallan. Eikä sitä tarvitse kenellekkään kertoa, ja niilläkin vaitiolovelvollisuus on 🙂
Puolen vuoden prosessi takana sen jälkeen kun aloin ajattelemaan, että en ole laiska, saamaton ym, vaan kyseessä voisi olla jotain muutakin. Viimeviikolla sain työterveydestä psykiatrilta lähetteen neuropsykologille. Nyt jännittää, että minkälaisen diaknoosin saan ja miten pystyisin mahdollisimman hyvin tuomaan ongelmani esille. Aikuisten tarkkaavaisuushäiriön diagnosointikriteerit täyttyvät jokaista kohtaa myöten.
MInulle todettiin puoli vuotta sitten OCD eli pakko-oireinen häiriö. Tämä on varmasti totta sillä minulla on pakko-oireita mutta nyt kun olen lukenut paljon ADD:stä ja tämä artikkeli sai minut tajuamaan että tämä on juuri kuin minun elämästä tehty. Mietin vain että miten lähteä tätä asiaa nyt tutkimaan. Haluaisin selityksen sille kaikella miksi olen tällainen kuin tässä artikkelissa puhutaan.
Miten dg -linkki
Miten kannattaisi menetellä, jos on vain joitakin ADD-piirteitä, mutta diagnoosista jäätänee kauas (testistä sain 38 pistettä). Nämä tietyt piirteet kuitenkin hankaloittavat vaihtelevissa määrin elämää. Lisäksi minulla on diagnosoitu sairaus, jolla on geneettinen yhteys AD(H)D:hen, vaikka kaikilla diagnosoiduilla ei sitä olekaan.
Kuten testissä lukee, on suuntaa-antava, ja siinä pitänee vähän liiotellakkin. On olemassa toisenlaisiakin testejä. Mutta oli miten oli, omalääkärin lähtetteellä eteenpäin tutkimuksiin ilmanmuuta
pitää sitä rikkautena. löydä omat vahvuutesi. itse pst.75. ei pidä tuijottaa pisteisiin . vaan mikäli mahd. opettele tuntemaan itsesi millainen olet.mitä haluat.ja realisoi ajatukset.älä liikaa kiinnitä itseäsi johonkin ’muottiin’.uskoakseni kaikilla ihmisillä on kys.oireita ilman että ne haittaavat. kyse on elämästä. mutta se että ei jatkuvasti etsi itsestään jotain vaan siksi,että saa syyn nojautua johonkin, on pitkällä tähtäimellä kuluttavaa. itsestäni en enempiä. opiskele ja kaikki mikä kiinnostaa on normaalia uteluaisuutta..löydä vahvuutesi ja pidä itsestäsi.olet ihan ’normaali’.:))
Hei. Olen käynyt vuosia sitten terapiassa ja neuropsykologisessa kuntoutuksessa, ja jo siellä on herännyt epäily ADD:stä. Myös läheiseni epäilevät sitä. Testistä tuli lähes maksimipisteet. Meillä on perheessä alkoholiongelmia ja selkeästi voimaksta ylivilkkautta ja keskittymisvaikeuksia, mutta sisarukseni ovat haluttomia menemään tutkimuksiin. Itse kuitenkin haluaisin diagnoosin, etenkin, kun lapsillani on samoja piirteitä. Voiko lääkäriltä vaatia lähetettä eteenpäin, jos hän on haluton sellaista kirjoittamaan? Yleensä kaikki oireeni leimataan masennuksesta johtuviksi, vaikka en ole masennusoireista kärsinyt vuosiin. Olen näinollen kokenut hankalaksi lähetteen saamisen, etenkin terveyskeskuspuolelta. Yksityiselle taas ei itselläni ole varaa mennä.
Tämä sivusto on ihana ja on antanut perheelleni paljon uutta tietoa, etenkin lasten add:stä on vaikeaa löytää tietoa, eikä aina jaksa keskittyä siitä kertovien sivujen etsimiseen netistä. Tai sisällön lukemiseen…
Kyllä voi, tuolla on toi sivu ”lääkärille saatteksi”- jossa on mahdollisuus tulostaa mukaan vietäväksi. Jos ei suostu laittamaan eteenpäin niin puhelua sitten vaan potilasetuasiamiehelle!
Saatan olla myöhässä, mutta täällä kotikonnuillani toivoin potiasasiamieheltä apua, kun lääkäri toimi mielestäni asiattomasti. Hän kadotti papereitani ja käyttäytyi huonosti. Asiamies vastasi, ettei potilasasiamies hoida potilaiden asioita. En tiedä, mitä potilasasiamies hoitaa, mutta tämän kokemuksen jälkeen vakuutuin siitä, että lääkärit muodostavat tiiviin yhteisön, jossa muut lääkärit suojelevat hölmöilevää kollegaansa. Terveydenhuolto taas on niin autoritäärinen organisaatio, että jonkun potilasasiamiehen asema on ainakin tässä tapauksessa mitätön – tai mistä tuo asiamiehen ääliömäisyys sitten johtuukin…? Toivottavasti toisaalla on paremmin. Sanoisin, että viisainta on pyrkiä hoitamaan asiansa hoitavan lääkärin kanssa ja pyrkiä asiallisiin tuloksiin ilman häikäilemättömiä kollegakerhoja tai iniseviä pikkuvirkamiehiä. Jos itse vielä joudun kyseisen lääkärin vastaanotolle, otan jonkun mukaan.
Kiitos vastauksesta. Tulostan tuon sivun mukaan. Nyt etenkin, kun takkuaa tämän ja vielä lasten asioiden kanssa, niin tuntuu energia aktoavan jonnekin, ja kuten varmaan arvaatkin, ei keskittyminen tahdo riittää siihen, että pitäisi joka asian mielessä 🙂
😀 tuttua puuhaa täälläkin 🙂
Niin tuttua, että sattuu. Yritin ehdottaa tätä ADD- tai ADHD-mahdollisuutta psykiatrille. Asiaa mukamas vähän tutkittiin. Sain jonkin hitonmoisen kaavakkeen täytettäväkseni. Tästä on jo aikaa, mutta muistan kysymysten olleen jotenkin etäisiä tai epämääräisiä. Olisin halunnut selvittää, mikä elämästäni tekee vaikean tai edes sen tiedon, että lääkäreillä ei ole mitään diagnoosia annettavaksi ja keinoa käytössään. Olin varmaan paskamainen potilas, koska lopulta lääkäri heitti minut ulos vastaanotolta. Niin että täällä sitä ollaan ja ongelmoidaan yhä ilman tietoa mistään.
testikaavakkeista halutaan karsia pois mahd.bibolaarisuushäiriö..ym. mikäli haluatte selkeän dg:n. hakeutukaa psyk.sairaalaan..suljetulle osastolle.tarkkailujaksoon. sieltä saatte vastauksia:D
tero: mielummin hakeudut yksityiselle ja saat lähetteen. omakohtaisesti paatuneimmat taparikolliset löytyvät kunnan mtt:sta. mitä sinne menee keskustelemaan paatuneen hoitsun kanssa.lekurin lääkelinjsus on muotiilmiö..kaikki ja kaikkien oireet ja vaivat hoidetaan vain ja ainoastaan neurolepteillä. se on kamalaa.miten tunteetonta touhua.ja terveestä todellakin saadaan zombi. olen pelastanut ihmisiä kuolemalta..lekurit.erikoislekurit määränneet lääkkeitä jotka käytössä ollessa olisi aiheuttanut vamman.sairauden. mitä ei koskaan ollut. katsokaa lääketieteellisen pääsykokeet. itse tein ne. ja jo mä olisin varmaan lääkiksessä. kysykää ihmeessä.älkää tyytykö yhden lekurin mielipiteeseen. oikeus hakea myös toisaalta hoitoa.selvitä oman kuntasi terv.huollon kanssa tekemät ostosopimukset..myös ilman muuta kannattaa lukea omat potilastiedot. laki potilaanoikeuksista. mshd.on aina korjata kirjaamisia.mitä kohtaa.miksi.miten. olkaa aktiivisia. älkääkä turhaan ujostelko kyseenslaistaa kyseenalaistettua!perustelujen kera. elämässäni olen kaiken kokenut.paitsi en vankilaa..kuka sen mitenkin tulkitsee. hyväksy itsesi.aloita Tero aamut positiivisella tavalla.muuta toimintaasi tietoisesti.se on kognitiivisbehavioristista itseistetapiaa. kun ymmärrät muuttaa toimintaa huomaat miten se muuttaa myös huomiointikykyäsi suhteessa muihin ihmisiin. se että muutos koetaan länsimaalaisessa ajattelussa pitkälti negatiiviseksi ilmiöksi johtuu kapitaalisista arvoista. muutos on terv.itsekkyyttä kun se ei sorra toista. eikä perustu toisen ihmisen kautta tapahtuvaksi. anna aikaa itsellesi. kun tiedät ei tarvitse kysyä riittää että ymmärrät. silloin säteilet ja hyvä olo luo hyvää oloa. get up stand up;))
Odotan tällä hetkellä DIVA2.0 haastattelua ja olen jo etukäteen vähän perehtynyt siihen itse ja myöhemmin varmaan vielä puolison kanssa. Pelkäsin, että en saa diagnoosia, sillä oma tapaukseni melkein kallistuu ADD:n puolelle, vaikka koulussa sain surkeita käytösnumeroita ja häiritsin tuntia. Onneksi kysymykset vaikuttivat melko tasapainoisilta vilkaisulta ja kyllä niitä yliaktiivisuudenkin piirteitä löytyi. Ne kun eivät olleetkaan ihan sitä tavallista ”juoksee ympäri huonetta levottomasti” luokkaa.
En paljoa tehnyt koulussa paikan päällä, sillä ihme kyllä rakastin oppimista ja se oli mihin jaksoin omalla ajalla paneutua. Omassa huoneessa eristyksissä pystyikin keskittymään ja sai kuluttaa koko vapaa-ajan opiskeluun. Hyvien numeroiden takia kukaan ei varmaan koskaan kysynytkään mitään. Sai vain aina kuulla, että on ajattelematon tai ilkeäkin, kun pitäisi noin fiksun tietää paremmin, ettei päästele sammakoita suustaan.
No… Toivon vain, että saan jotenkin koherentisti esitettyä oireet haastattelussakin. Puhuttu ulosanti, kun on mulla surkea. Kirjoittaa voisin ja mieluummin kirjoittaisinkin koko haastattelun, kun siinä on aikaa jäsennellä ajatukset ja ne näkee paperilla. Pään sisällä ne kun ovat yhtä mössöä ja pelkään, että ne tulevat epäselvästi uloskin. Etenkin, kun pitäisi saada jotain ulos vieraalle psykologille ja/tai psykiatrille. Omalle psykologillekin, kun on vasta nyt oppinut avautumaan ja hänellä sentään on käsitys oireistani.
Jos ei kuitenkiin AD/HD:tä ole niin sitten taas alkuruutuun ja ehkä hakemaan jotain terapiaa tai käytösmalleja, joilla saa toimintaa parannettua. Toiveikas kuitenkin olen!
Huh… Mutta kaikkiaan kiitos kaikesta hyvästä infosta! Ikinä ADHD:tä ollut ajatellutkaan, mutta Aspergeria jopa kylläkin. Osittain nöin jälkikäteen katsottuna juurikin noiden AD/HD oireiden vuoksi. 🙂
meillä jokaisella on tsipumus jonkin sortin mielenterv.häiriö kategoriaan. opiskelujaksoni ammattikorkeassa..vst.lehtori kertoikin että vain taitavalla itsensä altistamisella ja terv.itsetutkiskelulla vastauksen löytää. mutta kuten tässäkin meillä jokaisella omat kyvyt tämänkin suhteen. se että psykoterapia ei sovi toiselle .yhdelle ryhmälle ei apua.kolmas ryhmä altistuu mahd.psykoterapia-kokeilun takis suicidaaliseen käyttäytymiselle. tark. että on oltava itse tietoinen mihin ja miksi hakeutua johonkin.syy-seuraus suhde tajuttava yhteydessä omaan minuuteensa. ihmettelin että nyt vasta ihmistä pidetään mielen.kehon.sielun.ympäristön kokonaisuutena. joka elää ja tuntee. se että meillä jokaisella omanlainen defenssilogia se kertoo paljolti opituista malleista säädellä mitä torjuu ja miksi..joskus tiedostamattaan. vertaus: jokin maku.tuoksu.muisto voi herättää eloon jonkin kipeän muiston rdim.lapsuudesta vasta aikuisiällä. se miksi mieli toimii näin, se suojelee ja toimii siltana jatkumolle.elämälle. syitä ’unohtamiseen’voi olla monia. aivoruhje.patologisuus ympäristön psykososiaalinen vuorovaikutus.jne. on totta että lääkärin tulisi sanella anamneesi potilaan kuullen ja selventää että ovat näkemyskohtaisesti samalla linjalla. kirjaaminen potilastiedostoihin ei saa olla henk.koht.ei liittyä omaan tunteeseen. kirjaamistieto tulee olla aina perusteltua.aina tulee selvittää miksi kirjoittanut kuten kirjaa. muistakaa: lääkäri ei ole kaikkitietävä..vaan ammattiaan harjoittava etehtyväinen. hyvää jatkoa kaikille itsetutkiskelijoille;))
suomessa neuropsykologia.psykiatris on vielä aika tiedostamatonta aluetta.elämä on oppimista..riittää että tiedät mistä jokin johtuu..perustellusti selvität asian. älä heittäydy suorin terv.huollon käsivarsille..joka alalla mätämunia joita ei kiinnosta ihminen kokonaisuutena. olen sitä mieltä että amnattilainen joka itsrään uskaltaa siten tituleerata..tulisi olla itsellään omakohtaisesti elettyä haaksirikkoa ja selviytymistä. kirjastaoppineet eivät ole hoitajia.eivätkä siten myöskään opi kommunikoimaan kuin ihminen ihmiselle.hoitotyö on kutsumusta. tietoa.taitoa.uuden soveltamista.oman itsensä kanssa tehdään työtä.persoonana.olen hoitanut..eläviä..olen kokenut kuolemista.olen opettanut miten kaikki aletaan alusta..olen yrittänyt.ja olen silti vajavainen, mutta tyytyväinen. tiefän mitä on burnout.kateus.leimasminen.byrokratia.olen kiertänyt päihdesairaalat.psyk.sair.minulta on viety .yritetty kaikin tavoin alistaa. minua käytetty. olen silti ihminen.ajatteleva.hyväntahtoinen. sen mä tiedän…ettei mikään ole niin auki kuin käsittelemätön asia. epätietousuus synnyttää epätietoa.joka ruokkii narsistisia luonteen omaavia. tiedän mikä on ihmiselle pahinta. mikä on parasta. olen käynyt terapiat. joskus tuntuu että ikuinen tiedon jano mikä petustuu totuuteen.se täytyy itse löytää. elämä on lahja ja antakaa lahjan kiertää. tiedän miten perversiot syntyvät.miten yhteydessä lapsuusaikaan. on hyvä että lapsiinkohdistunutta väkivaltaa tutkitaan. ei ole häpeä hakea apua.ei jakaa kokemuksia. omahyväistä olisi olla hiljaa ja edetä. kysykää niin teille vastataan.keinoja monia. älkää antako itseänne murtaa kenenkään.keskittykää perheen.lähimmäisten. vähäosaisiin.niille joilla ei ole. kaikki lähtee sydämestä. 🙂
Voiko itsekseen höpöttäminen olla yksi ADD-ominaisuuksista? Olen mahdottoman kova selittämään itsekseni kaikkea mahdollista, muun muassa kuvittelemaan tulevaisuuden tapahtumia päässäni ja ikään kuin puhumalla repliikkejäni ennakkoon. Tätä siis tapahtuu ihan koko ajan normaalissa arjessa, ei pelkästään jännittäessä jotakin tulevaa tilannetta.
voi. Mun teini höpöttää koko ajan. on add
Olin eilen työvoimatoimistossa ja siellä käytiin erittäin rakentava keskustelu siitä että minulla voisi olla adhd/add. Koulutuksia olen aloittanut kuusi, joista kaikki olen lopettanut, Pisimmillään työsuhteet ovat kestäneet vuoden mutta ovat onneksi olleet määräaikaisia. Peliriippuvuus on välillä kovalla työllä hallinnassa, mutta sitten taas hupsista vaan kaikki rahat menevät koneisiin. Viinaa käytän myös joskus ”lääkkeenä” Onneksi olen saanut pidettyä katon pään päällä=maksettua vuokran, sekään ei aina ole ollut itsestäänselvää. Olen reilusti yli 40, ja en kuulemma ole edes vanhimmasta päästä ihmisiä, joiden tilannetta aletaan tutkimaan asian tiimoilta… Ajattelin kyllä että sumplisin loppuelämän tämän vaivan kanssa jotenkin.
Olen ottanut asian puheeksi ennenkin, esim A-klinikalla, mutta koska olen niin JÄRKEVÄNOLOINEN sitä ei ole pidetty mahdollisena. Tuonne aivokoppaan ja sen sisäiseen myllerrykseen kun ei muut näe eikä sitä koe.
Olen hyvin tyytyväinen ja kiitollinen siitä että virkailijat ottivat asian puheeksi ja pääsen tutkimuksiin ja sitä kautta mahdollisesti hoidattamaan itseäni. Voimia kaikille saman ongelman kanssa eläville. Mukavaa että tällainen sivusto on olemassa, kiitos!
Lapsillani on todettu ADHD, lasten äidillä on todettu aikuisiän ADHD. Kaikilla heillä on tähän lääkitys, mutta itse en ole edes ajatellut että moinen minulla olisi. Tuon oireiston luettuani tunnistan itseni siitä…
joo, meikäläiset tuntuu viihtyvän hyvin keskenään… 😀
Kiitos Päivi sivuistasi! Sinun ansiosta sain avun. Minua on ”hoidettu” viim. 10 vuotta viidellä eri SSRI ja SNRI-tyypin lääkkeillä (masennusoireita). Kun muutimme uudelle paikkakunnalle, löysin sattumalta nämä sivusi ja marssin lääkäriin. Otin ADD:n puheeksi lääkärille. Hän oli erittäin mukava ja kuuntelevainen lääkäri. Ensin hän empi asiaani ja ADD:tä, mutta kun tokaisin, että mikä prkl siinä on, että olen syönyt viittä eri lääkettä ilman apuja, ja olen jättänyt peruskoulun jälkeen kolmet eri opinnot kesken, minulla on ollut 30 eri työpaikkaa, ja että olen vasta 31-vuotias. Sanoin , että haluaisin rauhoittua, löytää hyvän työpaikan, PYSYÄ siinä ja että minulla on hirmuiset työhalut. Kysyin vielä vilpittömästi, että voisitko sinä tietää mikä minua vaivaa? Lääkärin ilme muuttui, kirjoitti samantien lähetteen psykiatrille ja psykiatrikin otti minut onnekseni tosissaan. Sittenpä kävin neuorologissa tutkimuksissa ja dg:nä selvä ADD. Btw, olen aina ollut erittäin luova ja unelmoiva tyyppi (esim. pää täynnä ideoita, joihin ”jumitun”). Olen ollut aina erittäin lahjakas niissä, mitkä minua kiinnostaa, esim urheilu ja musiikki. Esim. pianolla osaan vetää satoja kappaleita korvakuulolta (osaan oikesti soittaa sitä, enkä tarkoita mitään yhden sormen näppäilyä;) ) ja opin helposti niitä kappaleita lisää, jotka ”kolahtaa”. Nuotteja en kuitenkaan ole oppinut, eikä ole oikeastaan kiinnostanut edes opettellakaan. Ja jos ylipäätään teen niitä, mitkä minua kiinnostaa, koetan tehdä ne pikkutarkasti ja viimeisen päälle (työelämässä nämä seikat aiheutti kuitenkin vain ongelmia). No sitten lapsesta asti vahvana ongelmanani ovat olleet nämä ”taudin” perus oireet, eli huono keskittymiskyky, kyllästyminen, tylsistyminen, haaveilu/jumittaminen ja pitkäjänteisyyttä minulla ei ole koskaan ollut. Ja mikään ei ole mennyt ”kohtuudella kaaliin”, jos se ei ole minua kiinnostanut. Näistä seurauksena itsetunnon romahtaminen, koska ihmettelin miksi en opi niinkuin muut ja siitä alkoi ”halveksiva itsetutkiskelu”. Olen todella pitänyt itseäni tyhmänä, jopa vajaaälyisenä. Koulut tietenkin on menny penkinalle ja myös työelämä. Toki on elämäni ollut välillä myös erittäin rikasta ja mukavaakin vilkkaan pääkopan/mielikuvituksen vuoksi. Paljon on kaikkea tehty ja paljon ois jääny kokemattakin, jos tätä ”tautia” ei olisi :). Ja olen ollut kuitenki aina todella sisukas. Kuitenkin tästä ”taistelusta ja tarpomisesta” on masennus ja alakuloisuus välillä saanut otteen, Diagnoosin myötä olen ensinnäkin helpottunut, ”antanut itselleni anteeksi” ja kaiken päälle metyylifenidaatit helpottavat erittäin paljon arkeani, jotka olen saanut vasta käyttööni. Tässäpä tarinani erittäin sekavasti ja pitkästi selostettuna(ps. minulta on suljettu pois kaksisuuntainen mielialahäiriö =), mutta toivottavasti tästä joku saa tukea. Kevättä kaikille!
Onneksi olkoon! Sinä teit mistä minä haaveilen!
Kiitos sivuistasi, joita saa kattavan tietopaketin ADHD.sta! Olen melko varma, että itselläni on adhd/add. Taistelun jälkeen pääsin vihdoin neuropsykologisiin tutkimuksiin, mutta ensinnäkin tutkimuksen tekijä oli hyvin ADHD vastainen, siitä pitää kuulema vain opetella pois ja tulemaan sen kanssa toimeen. Kyseenalaisti myös alakoululaisen poikani saadun ADHD diagnoosin. Neurologi totesi sitten testien jälkeen, että ei ole minulla ADHD, koska kriteerit ei täyty. Tälle ainut perustelu oli, että esikoulussa ei ole ollut ongelmia ja olen saanut ammatin itselleni. ….No siitähän esikoulustahan ei toki ole aikaa kun 27 vuotta, en voi millään muistaa miten olen siellä käyttäytynyt, eikä vanhemmat sen koommin. Hyvin hyvin pettynyt olen, en saanut apuja näihin ongelmiini ollenkaan 😦
Jos oot fb:ssä ni kaivele mut siältä. mä voin tossa jeesiä. jossen tulemalla mukaan ni etänä.
Kyllä huomaa olevansa asiasta kärsivä. Harmittaa kun en koulussa antanut asiaa tutkiam.nyt on kaikki päin prinkkalaa juuri tällästen asioitten ympärillä pyörii ja pyörii..olen kymmenen vuotta ollut samassa tilanteeasa missä en ole mihinkään saanut muutosta. Edelleen kuntouttava työ jammaa paikallaan..kaikki on niinkuin 10vuotta sitten paitsi että ongelmat ovay paljon pahempana..oirelu. en ole kuukausiin kotoonta juurikaan kun muutaman kerran vkssa poistunut. Ja masennusta ei ole sillein.pitkään yritin ainakin kuukausia tai vuosia olin lukematta asiasta jotten alkaisi sitten ylimääräisiä miettii. Olen entinen päihteitten käyttäjä nyt olen yrittänyt vuoden verran saada apua eikä asiat etene mihinkään. Hemmetti että sitä on itteensä täynnä.vaikka kuin haluaisi jotakin saada aikaan..perhekin sanoo ”kymmeneen vuoteen et ole saavuttanut mitään” ja olen nyt 27. Voimia vain kaikille!
Aina voi heittää kaikki helvettiin ja vaihtaa maisemaa. Turhauduin avunhankintamatkallani psykiatristen sairaanhoitajien päänkallisteluun ja tunnin juttutuokioihin. Nämä juttutuokiot oli parasta mihin ne paikallisessa mielenterveystoimistossa kykeni sen jälkeenkin, ku oli jo jonkin erikoisneurosedän kirjottama diagnoosi kourassa. Neljä vuotta aikaa tuosta ja olen ollut neljässä työpaikassa ja kahdessa koulussa. Olen sellainen että aika-ajoin on saatava joku muutos aikaan elämässä ja sitten ne mutkat on niin jyrkkiä, että niistä aiheutuu jotain harmia vängellä. Sellanen elämän hienosäätäminen tuntuu olevan mahdotonta. Tyyliin makaan tuskissani sohvalla enkä ole saanut vuoden aikana aikaan mitään, mitä olen suunnitellut. Seuraavassa otan loparit ja heitän sen sohvan roskiin ja ajattelen ajolähdön olevan oiva motivaatiomoottori. No eihän ne asiat noin hoidu vaan ku hyvällä tuurilla. Ojasta allikkoon. Nyt mietin jälleen ku autoon muuttaminen on edessä, että pitäskö sitä vielä kerran kokeilla saisko sitä apua vai ei. Pennusta asti tapellu tietä läpi millon milläki konstilla. Vituttaa vaan ku paukkuja ois pärjätäkki tällä planeetalla, vaan ei pysy palikat kasassa. Apua vois olla olemassa jos sitä suostuttas antamaan.
Tunnistin näistä 20:stä oireesta 12 itselläni. Olen jo varannut tk-lääkärille ajan, että saisin lähetteen neurologian polille. Mietin vaan, miten jo todetut diagnoosit voivat vaikuttaa? Minulla on 13-vuotiaana diagnosoitu määrittämätön ahdistuneisuushäiriö ja 16-vuotiaana viivästynyt nuoruusiän kehitys. Olen nyt 23-vuotias ja viimeisin diagnoosini on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, joka todettiin viime vuoden lopulla. Kävin silloin tk-lääkärillä, että saisin lääkärinlausunnon kuntoutuspsykoterapian jatkamista varten.
Olin aina ennen ajatellut toisen asteen koulutuksien keskeytymisien syyksi ahdistuneisuutta ja koulukiusatuksi joutumista yläasteella. Mutta muutama viikko sitten olin jo rutiiniksi muodostuneella ja kerran viikossa toteutuvalla psykoterapiakäynnilläni. Sillä kerralla taisin puhua siitä, kuinka minusta tuntui, etten saa mitään aikaiseksi ja että kaikki aloittamani projektit tuntuvat jäävän kesken. Psykoterapeuttini kysyi, että olenko koskaan miettinyt/onko minulta koskaan testattu ADD. Vastasin kielteisesti. Kun psykoterapeutti alkoi luetella oireita, joita noissa diagnosointikriteereissäkin on, minusta tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Aloin itsekin etsiä tietoa ADD:sta ja varasin tosiaan sitten ajan lääkärille.
Minä olen älykäs ja ahkera ihminen, joka on menestynyt hyvin koulussa ja onnistunut hankkimaan peräti yliopistokoulutuksen. Tarkkaavuuteni vaihtelee erittäin paljon erityisesti työn ulkopuolella. Joskus suoriudun vaikeista tehtävistä, toisinaan ajattelen ihan hooposti ja impulsiivisesti. Jos olen tilanteessa, jossa tulee nopeasti monta ohjetta, en tahdo ymmärtää ohjeita, vaikka olen kielellisestikin lahjakas. Hillitsen itseäni, mutta olen tunteita herättävissä tilanteissa helposti huolestunut ja ahdistusta esiintyy aika paljon muutenkin. Hakeuduin muutama vuosi sitten psykiatrille, kun ahdistusoireet olivat avioerotessa hyvin voimakkaita. Puhuin myös tarkkaamattomuudestani, mutta psykiatri vain hymyili huvittuneesti ja sanoi, että jos lukion keskiarvo on ollut 9,4, niin minulla ei voi olla add. Sanoin pelkääväni ajavani kolarin, koska keskityn huonosti liikenteessä, vaikka kuinka yritän keskittyä (erityisesti jos liikenne on hiljainen). Niinpä sitten ajoin todella pahan kolarin, kun en huomannut isoa, valkoista autoa edessäni. Joku kai kuvitteli tilanteen itsemurhayritykseksi, kun ei voinut kuvitella etten huomannut autoa. Onneksi olen kuntoutunut ja hengissä! Tsemppiä kaikille tarkkaavuusongelmista kärsiville, pysytellään hengissä ja tuetaan toisiamme!
Joka ikinen kohta sopii minuun todella pelottavan tarkasti. Olen 30vuotias ja olen kärsinyt näistä oireista koko ikäni aivan varhais lapsuudesta asti. Lapsena minua yritettiin roudata psykiatreilla ja psykologeilla mutta en ymmärtänyt silloin että miksi. Häpesin ja salasin ystävältäni nämä käynnit. Pidin salaa pilkkanaan näitä ammattilaisia ja johdattelin silloin heitä tahallaan harhaan. Nyt kadun tätä.
Olen yrittänyt hakea apua nyt jo parin vuoden ajan niin lääkäriltä kuin psykiatrisilta terveydenhoitajilta. Olen pyrkinyt olemaan kerrankin rehellinen kaikesta jotta saisin mahdollisimman hyvää hoitoa jotta voisin vielä joskus päästä kokeilemaan normaalia hyvää oloa ja pääsisin kiinni normaaliin elämään. Kerroin ensimmäisellä kerralla ihan rehellisesti kaikesta. Olin noin vuotta aikaisemmin kokeillut ensimmäisen kerran huumeita, ekstaasia ja amffetamiinia eikä niistä tullut mitään ns. ongelmaa minulle sillä otin näitä vaan todella harvoin ja tilanteet joissa otin olivat juhlia/bileitä missä niitä ns. normaalit ihmiset ottavat myös. En edes pitä huumeista vaikka niiden vaikutuksen alaisena olikin kivaa. Haluaisin että minulla olisi kivaa ja hyvä olla ilman mitään ylimääräistä. Liekkö johtuu iästäni, asuinpaikastani ja terveysasemasta missä asioin, että että minua ei oteta vakavasti ja kohdellaan kuin narkkareita sillä asioinhan Helsingissä kallion terveysasemaalla, sillä tämän jälkeen minua ei suostuttu hoitamaan täällä vaan ainoa ohje mikä oli on mennä katkaisuhoitoon, tai sitten joku kliniikka missä hoidetaan päihde riippuuvaisia, en muista enää mikä kliniikka se oli. Minulle sanottiin että pitäisi olla 3kk ilman päihteitä ennenkun mitään voitaisin alkaa tekemään. Tämän jälkeen olin 8kk täysin ilman päihteittä ja alkoholia ennen kun sain taas taisteltua ja pakotettua itseni lääkärin vastaanotolle(psykiatriselle sairaanhoitajalle minua ei enää huolittu). Minulle määrättiin jotakin mieliala lääkettä. Minulla meni kk ennenkuin sain hoidettua lääkkeet apteekista. Ensimmäisen pilleri purkillisen jälkee joka kesti 30päivää en saanut itseäni enää hakemaan näitä lisää ja reseptit vanheni. Taistelin ajan saatossa itseni taas lääkärin vastaanotolle ja minulla on taas kyseinen resepti mutta en vaan saa näitä lääkkeitä haettua vaikka kuljen päivittän ihan apteekin vierestä mutta se vaan tuntuu niin ylivoimaiselta..En osaa kuvailla tunnetta mutta en vaan saa haettua lääkkeitä ja ajatus siitä että ne alkavat auttamaan olooni vasta kuukausien päästä, saa oloni entistä ahdistuneemmaksi ja täten vaikeammaksi alotittaa lääkitystä. Vastaan otolle päästyäni en enää edes osaa selittää oireitani vaan puhun päättömästi niistä.
Keskittyminen tähän kirjottamiseen on todella vaikeaa enkä saa sanotuksi asiaani vaikka vähän väliä nään aivan kirkkaasti mitä minun pitäsi kirjoittaa. Siksi saakoon kirjoittelu loppua tähän.
Olen 100-varma, että mulla on ADD. Mutta mua on aina hoidettu masennuksen takia vaan. Vaikka mistään ei ole mitään todellista apua ollut, kuin ssri-lääkkeet eivät sitä tuo. Rauhoittavat, tai vaikka alkoholi.. saavat minut käyttäytymään holtittomasti ja välinpitämättömästi, jopa hypomaanisesti. Voi helposti lähteä lapasesta, jos en ole tarkkana.
Arkeani vaikeuttavat todella paljon:
Ahdistuneisuus, mielialojen vaihtelu, aloitekyvyttömyys/aikaansaamattomuus, yökukkuminen/univaikeudet, stressinhallinnan puute, keskittymiskyvyttömyys, hitaus, ärsyyntyminen, rahankäytön hallitsemattomuus (ulosottovelkaa löytyy), herkkänahkaisuus, riittämättömyyden tunne, itseluottamuksen puute, epävarmuus, lukemisen vaikeus, toimin paremmin ja saan aikaan yhdessä enemmän kuin yksinäni, tunteet vie ja minä häärään, päätöksentekovaikeus, virta luluu loppuu tyhjästä….
En tiedä/keksi mikä olisi mun ala tai laji???
Haluaisin tehdä vaikka ja mitä.. en vain saa aikaiseksi. Jännitän kaikkea ihan liikaa. Kärsin yksinäisyydestäni, mutten saa aikaiseksi tehtyä asialle mitään. Kärsin liikkumattomuudestani, mutten uskaltaudu harrastusten pariin yksinäni. Kärsin tyhjän panttina oleilustani, mutten saa otetta itsestäni, jotta saisin tehtyä asialle jotakin. Tarvitsisin tähån kaikkeen jonkinlaista tukea ja rohkaisua, yksinkertaisesti pelkät ssri-lääkkeet eivät sitä apua tuo.
Turhaudun ja se nostaa epätoivon tunteet pintaan.. ei minusta ole mihinkään, en osaa olla kuten muut ja käydä töissä 8-16, harrastaa, osallistua ja olla asiallinen kansalainen. Multa ei tollanen luonnistu. Kun välillä ei vaan pysty suoriutumaan edes arkiaskareista.
Olen aina pitänyt itseäni muita huonompana. Muut ajattelevatkin varmasti minun olevan laiska ja yhteistykyvytön surkimus, joka vaan elää mielummin toimeentulotuen varassa, kuin laittaisi korttaan kekoon… Vaikka todellisuudessa haluaisin aidosti osallistua ja tehdä asioita.. en vain tiedä miten ja mistä aloittaa.
Ehkäpä tätä pitäisi jo viimein alkaa tutkimaan jonain muunakin, kuin pelkkänä masennuksena.
Sain testistä 80 pistettä.. 95% mahdollisuus, että minulla on add.
Tämäpä oli hyvä lukea, nyt kun viimein sain psykalta testilaput add:n ja parin muun jutun osalta..ja kenties tuo asperger tsekataan myös 🙂 tuli kanssa 80 pistettä testistä ja kaikki nuo 20 kohtaa täyttyvät täällä. Olenkin tässä jo viimeiset 30v miettinyt olevani vaan kummajainen, outo ja depistelevä, laiska-paska-saamaton 😮 …paitsi kun musiikillinen luovuus iskee (y) tai löytyy joku uusi levy, jossa on nyansseja. Kiitos sivujen tekijälle. 🙂
Woah. Likipitäen täydellinen kuvaus allekirjoittaneesta. Olen epäillytkin jotain vastaavaa, erityisesti sen jälkeen kun esikoinen sai ADHD diagnoosin.
Olen miettinyt nyt kovin, että miten ja pitäisikö lähteä hakemaan diagnoosia itsellenikin, sillä kyllä mä tiedostan miten nämä asiat hankaloittaa elämää.
Miten moni asia olisi mennyt NIIN paljon helpommin, jos olisi saanut apua ja kenties ymmärrystä.