Kannanotto ADHD-aikuisten puolesta
Luovutimme kannanottomme tiistaina 4.10.2011 Kansaneläkelaitoksen Pääjohtaja Liisa Hyssälälle, Terveysosaston johtaja Elise Kivimäelle sekä Terveysosaston johtavalle lääkärille Pekka Koivistolle.
Arvoisat adressin vastaanottajat
ADHD-oireyhtymää sairastavat kärsivät useista elämää hankaloittavista oireista, joista aikuisilla yleisimpinä ovat ongelmat tarkkaavaisuudessa ja keskittymiskyvyssä sekä impulsiivisuus. Oireita esiintyy kaikilla elämän osa-alueilla ja hoitamattomina ne vaikeuttavat huomattavasti elämänhallinnan säilyttämistä. Hoitamaton ADHD lisää myös riskiä erilaisten riippuvuuksien syntymiseen. Suuri osa aikuisista hyötyy oireyhtymän hoitoon käytettävistä lääkkeistä, useissa tapauksissa lääkityksen merkitys on jopa niin huomattava, että se mahdollistaa normaalin työssäkäynnin ja perhe-elämän.
Kansaneläkelaitos päätti tammikuussa 2011 rajoittaa ADHD:n lääkityksessä käytettävien metyylifenidaattivalmisteiden peruskorvattavuutta. Päätöksen mukaan yli 25-vuotiaille ADHD-oireyhtymää sairastaville aikuisille peruskorvattavuutta ei enää myönnetä ja ostosta aiheutuvat kulut eivät kerrytä lääkkeiden vuosittaista maksukattoa.
Peruskorvattavuuden menettäminen on aiheuttanut lääkettä käyttävien ADHD-aikuisten elämään kohtuuttomia vaikeuksia. Päätöksen seurauksena kohonneiden lääkekustannusten takia on osa yli 25-vuotiaista lääkkeen käyttäjistä joutunut säännöstelemään lääkitystään ja osa lopettamaan lääkkeen käytön kokonaan. Korkean hinnan vuoksi lääkkeen käyttämättä jättäminen on lisännyt ADHD-aikuisten vaikeuksia jokapäiväisessä elämässä, sosiaalisissa suhteissa ja aiheuttanut osassa tapauksista jopa työkyvyn menettämisen.
Yhdessä ADHD-aikuisten puolesta –adressin allekirjoittaneiden kanssa haluamme tuoda esille suuren huolestuneisuutemme ADHD-oireyhtymää sairastavien aikuisten puolesta. Peruskorvattavuuden rajoittaminen asettaa ADHD-aikuiset ikään perustuvaan epätasa-arvoiseen asemaan, vaikeuttaa huomattavasti oireista kärsivien elämänhallintaa sekä loukkaa lääkettä käyttäneiden luottamuksen suojaa. Peruskorvattavuuden poistamiselle ei tiedossamme ole mitään lääketieteellistä perustetta.
Toivomme, että ottaisitte päätöksen uudelleen käsittelyyn ja palauttaisitte metyylifenidaattilääkkeiden peruskorvattavuuden.
ADHD-aikuisten puolesta
Helsingissä 4.10.2011
Minna Lindeqvist
Suomen ADHD-Aikuiset ry:n puheenjohtaja
Päivi Tasala
Suomen ADHD-Aikuiset ry:n potilasetutoimikunnan puheenjohtaja
Korvaus on palautettu Concertaan 1.3.2012 lähtien.