Vuorovaikutus

Tai ehkäpä niiden puute…

Alunperin ajattelin että kirjoitan tämän tuonne parisuhde-välilehdelle, mutta mielestäni tätä voi soveltaa lapsiin ja ystävyyssuhteisiinkin. Raamattunani käytän tässä äärimmäisen hyvää teosta Kataja ry:ltä ”Vuorovaikutustaidot parisuhteessa”  joka mielestäni pitäisi olla kyllä kaikille pakollinen luettava. (Kirjasta enemmän TÄSSÄ linkissä)

Asiaa paljon pohtineena, olen tullut tulokseen, että me oireiset kuulemme kaiken kritiikin kautta. Jos kuulen positiivista, olen varma, ettei puhuja oikeasti tarkoita sitä. Jos kuulen kritiikkiä, suutun, kun kuitenkin olen parhaani yrittänyt, eikä se sittenkään riittänyt.

Vuorovaikutustaitoja pitää harjoitella. Parisuhteessa opettelu auttaa vain jos ihmiset pyrkivät lähelle toisiaan, hyväksyvät toistensa erilaisuuden ja kunnioittavat toisiaan – muutoin vuorovaikutus on vuorotonta pyrkimystä vaikuttaa toiseen. Siinä vahvempi voittaa.

Mielestäni puhumista tärkeämpää on se, miten kuulen, ja miten kuuntelen. Mutta mitä läheisempi toinen on sitä enemmän liittyy sitten tunteitakin tähän vuorovaikutukseenkin. Ja tunteet.. hmm.. Sehän on niin, että tunteen ”vain tulee” , haluttiin tai ei. Ne löytävät kyllä väylänsä ulos sisältämme. Ja silloin kun käsitellään suhteen tärkeimpiä ja herkempiä asioista.

• Ajatukseni ovat kuulemisen arvoisia
• Tunteeni ovat tärkeitä. Minulla on oikeus sekä puhua että tulla kuulluksi ja ymmärretyksi
• Kanssani ei tarvitse olla samaa mieltä eikä näkemyksiäni tarvitse jakaa mutta arvostan itseäni niin, etten salli itseäni loukattavan ja mitätöitävän

Neljä vuorovaikutuksen tyyliä

1. Juttelu ja tiedonatopuhe/tavallinen kuuntelu
2. Hallinta-, riitely- ja ärsytyspuhe/reaktiivinen kuuntelu
3. Pohtiva puhe/tutkiva kuuntelu
4. Avoin puhe/tarkkaavainen kuuntelu

Esimerkkejä

1.

– Minulla on ollut hyvä päivä töissä (juttelu)

– Äitisi soitti tänään, tulee viikonloppuna käymään (tiedonanto)

2.

Puhuja koettaa saavuttaa toisen suostumuksen ja käyttää valtaa

– Soita sinne ja sano että olet sairas (hallintapuhe)

– Älä ota kaikkea niin vakavasti (hallintapuhe)

– Eihän tuollainen täydellinen ihminen tee virheitä (riitelypuhe)

-Pitääkö minun AINA muistuttaa kaikesta sinua kuten pikkulasta?! (ärsytyspuhe)

3.

Turvallinen tapa tunnustella, nostaa asioita esille ja tulla kuulluksi

-Mietin, että annameko tarpeeksi aikaa toisillemme (pohdintapuhe)

4.

Yltää syvemmälle kuin muut tyylit

-Pohjimmiltani en koe itseäni ollenkaan niin varmaksi kuin annan ymmärtää (avoin puhe)

– Ymmärrän että sanani ovat loukanneet sinua. Tahdon pyytää anteeksi (avoin puhe)

Kaikkia tyylejä tarvitaan.

• Juttelupuheella luomme yhteyttä ja hoidamme asioita
• Hallintapuhetta esim. lasten, koulutehtävien ym kanssa
• Pohtiva ja avoin ; avaudumme syvemmin toisillemme, ja kun kuuntelumme on tarkkaavaista, olemme vastaanottavaisempia
• Syvimmin kohtaamme kun ilmaisemme avoimesti

Kumpikin kantaa vastuun omista tunteistaan, eli ymmärtää, ettei toinen aiheuta tunteita minussa, vaan ne syntyvät omien ajatusteni ja tulkintojeni pohjalta.

”Kun kerron sinulle omasta maailmastani ja kokemuksistani, tahtomatta loukata sinua, ja sinä loukkaannut, sinun on kannettava vastuu itse omasta loukkaantumisestasi”

Kuule, älä luule

Useinhan käy niin, että tulkitsemme jo toisen sanoessa, ja kuulemme mitä kuvittelemme kuulevamme. Solmuja suhteessa- kurssilla meillä oli harjoitus tästä. Mielestäni se on hyvä ja sitä kannattaa kokeilla. Siinä henkilöt A ja B istuvat vastakkain tuoleilla. Henkilö A sanoo: ” B, minusta tuntuu, että et huomio minua tarpeeksi ja se loukkaa minua.”  Sitten A ja B vaihtavat paikkaa ja B toistaa sanasta sanaan mitä A sanoi. Siis aloittaa ”B, minusta…”  Pointtina tässä on se, että kun tärkeä ihminen avaa suunsa ja sanoo, miltä hänestä tuntuu, alkaa aivoissa jo pyöriä vastaus, ja sillä samaisella hetkellä siis lopetamme kuulemisen. Ja tähän tuo sitten pikantin lisänsä tämä tunnepuoli, yleensä siis loukkaantuminen. Mutta jos tehtävänä on sanasta sanaan toistaa kuulemansa, pitää se tarkkaan kuunnella. Näin saa niitä tunnetaakkojakin purettua. (Niistä on juttua parisuhde-välilehdellä)

”Vain puhuja tietää mitä hän oikeasti tahtoo sanoa. Kuuntelijaa ei saa ohjata se, mitä hän tahtoo tai pelkää toiselta kuulla”

Kuuntelen paljon äänikirjoja kun en saa niitä luettua, ja jossain sanottiin myös niin, että jos jättää kertomatta toiselle jotain, mitä epäilee, ettei toinen halua kuulla, vie tämä kuulijalta kokemuksen reagoida siihen mitä olisi sanonut.

”Monen mielessä on hedelmällinen maasto syyllistymiselle, ja se tukkii korvat tehokkaasti. Syyllisyyden lähde voi olla tyytymättömyys omaan itseen, tai syyllisyyden tunne voi kummuta myös menneistä vuorovaikutustilanteista”

Puhujalla on vastuu sanoistaan. Hänen on tärkeää koettaa puhua niin, että kuulija ymmärtää mitä hän puhuu. Kunnioitus kuuntelijaa kohtaan tai sen puute kuuluvat puhujan sanomisessa selvästi. Kuuntelijaa kunnioittava puhe ei ole yli- eikä alivastuullista. Ylivastuullisessa puhuja kuvittelee tietävänsä, mitä toinen ajattelee, tarvitsee, tietää, tuntee ja jaksaa.  ”Kyllä sinä tästä selviät” on tuttu tapa lohduttaa. Mistä kukaan tietää, selviääkö toinen? Voit vain toivoa että toinen selviää. ”Kaikkihan sen ymmärtää” on myös tavallinen ylivastuullinen lausahdus.

Alivastuullinen puhuja taas ei ota vastuuta itsestään eikä sanomisistaan. Hänen puheessaan ei ole suuntaa tai selkeyttä ja käyttää usein passiivimuotoa. ”Olisi kyllä hyvä jos asioista puhuttaisiin” tai  ”Joku voisi loukkaantua tuosta” 

Rakkaussuhteisiin liittyy monilla salainen haave: jos tuo toinen riittävästi rakastaisi, hän kyllä ymmärtäisi ja osaisi… Aikuinen rakkaus ei anna selvänäkökykyä, vaan tarvitaan sanoja.

Lähde: http://www.katajary.fi/ vuorovaikutustaidot parisuhteessa- kirja