ADHD ja lääkkeiden määrääminen

Valviralla ei ole aikaisemmin ollut tällaista suositusta ollenkaan vaan tämä on nyt kokonaan uusi. Luulisi tuosta suosituksesta olevan nyt hyötyä ainakin sellaisille lääkäreille, jotka epäröivät, että uskaltaako noita adhd-lääkereseptejä kirjoittaa. Sillä jos kaikki Valviran suosituksessa mainitut asiat diagnoosin suhteen ovat kunnossa, niin silloin ei tule ainakaan Valviran kanssa mitään ongelmia lääkkeiden määräämisestä.

Minna Lindeqvist, Suomen ADHD-aikuiset ry:n pj

Yleistä

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (Attention Deficit Hyperactivity Disorder, ADHD) on lapsuudessa alkava kehityksellinen häiriö, jonka ydinoireet ovat yliaktiivisuus, impulsiivisuus ja tarkkaavuuden sekä toiminnanohjauksen ongelmat. ADHD:ta esiintyy myös aikuisilla, mutta suurin osa häiriötä ja sen hoitoa koskevasta tiedosta koskee lapsia ja nuoria. Ilman asianmukaista hoitoa ADHD-potilaalla on lisääntynyt riski psykiatriseen ja päihteiden käyttöön liittyvään oheissairastavuuteen.

Diagnostiikka

ADHD:n diagnostiikassa on käytettävä monipuolista eri lähteistä saatavaa informaatiota potilaan oireista ja oirekuvan muutoksista. Potilaan oireisto tulee olla kuvattuna riittävällä tarkkuudella potilasasiakirjoihin. Aikuisiän ADHD:n mahdollisuutta arvioitaessa lääkärin on selvitettävä, että potilaan häiriö on alkanut lapsuudessa ja että oireet ovat jatkuneet lapsuudesta aikuisikään. ADHD-potilaan oireistossa on mahdollisesti nähtävissä iän myötä tapahtuneita muutoksia. Diagnostiikassa ja toimintakyvyn arvioinnissa voidaan käyttää apuna neuropsykologin tutkimusta ja oireita kartoittavia kyselylomakkeita. Jos aikuispotilasta on tutkittu tai hoidettu aiemmin muualla, hoitavan lääkärin on pyrittävä potilaan suostumuksella hankkimaan aiemmat tutkimustulokset ja hoitoa koskeva dokumentaatio. Tautiluokituksessa ADHD:lle on määritetty yhtenäinen diagnostinen oirekriteeristö. Lääkärin tulee muistaa, että ADHD:n diagnostiikka ei voi koskaan perustua pelkästään potilaan subjektiiviseen kuvaukseen hänelle mahdollisesti aiemmin annetun ADHD-hoidon tehokkuudesta.

Erotusdiagnostiikka

ADHD-potilaiden erotusdiagnostinen oireiden ja tutkimuslöydösten arviointi on tärkeää, koska

• moniin psyykkisiin häiriöihin voi liittyä keskittymisvaikeuksia ja muitakin ADHD:lle luonteenomaisia oireita
• potilailla voi olla diagnosoitavissa samanaikaisia muita psykiatrisia ja neurologisia sairauksia
• myös päihdyttävien aineiden käytön yhteydessä voi ilmaantuna ohimenevästi ADHD:aa muistuttavaa oireistoa.

Hoito

ADHD-potilaan hoidon on oltava pitkäjänteistä ja sen on perustuttava potilaan yksilölliseen ja kokonaisvaltaiseen hoitosuunnitelmaan sekä eri hoitomuotojen vaikutusten asianmukaiseen seurantaan. Hoitoon liittyvät havainnot on arvioitava ja kirjattava potilasasiakirjoihin. Ensisijaisia ADHD-potilaan hoitomuotoja ovat ei-lääkkeelliset psykososiaaliset hoitomuodot ja tukitoimet, joiden hoitovaste ja riittävyys on arvioitava ennen lääkehoidon aloittamista. Potilasasiakirjoihin on merkittävä perusteet myös sille, minkä vuoksi ei-lääkkeelliset hoitomuodot eivät ole mahdollisesti soveltuneet käytettäväksi tai eivät ole antaneet riittävää hoitovastetta. Jokaiselle potilaalle on lääkehoidon rinnalle järjestettävä tarpeenmukaiset psykososiaaliset hoito- ja tukitoimet.

ADHD:n lääkehoitona käytetään psykostimulantteja, joita ovat esimerkiksi varsinaista huumausainetta sisältävät ja huumereseptin edellyttävät metyylifenidaattia vaikuttavana aineena sisältävät lääkkeet kuten Concerta, Equasym Retard, Medikinet ja Ritalin sekä deksamfetamiinia vaikuttavana aineena sisältävät Dexamfetamine ja Dexedrine; deksamfetamiinia sisältävät lääkkeet ovat lisäksi erityislupavalmisteita. Psykostimulanteilla voi olla monenlaisia haittavaikutuksia. Näitä voivat olla muun muassa psyykkiset haittavaikutukset kuten psykoosioireiden ilmaantuminen tai aiemman psykoosin pahentuminen, depressio- tai maniaoireet ja joskus myös aggressiivisuus ja itsetuhoisuus. Käytettäessä psykostimulantteja myös potilaan somaattista tilaa kuten esimerkiksi verenpainetta ja painoa tulee seurata. ADHD-potilaan päihderiippuvuus voi muodostua vasta-aiheeksi stimulanttilääkitykselle.

Psykostimulanttien käyttö edellyttää potilaan tilan huolellista seurantaa. Lääkärin on selvitettävä huolellisesti ja dokumentoitava, että muut valmisteet eivät sovellu tai ole riittäviä potilaan lääkehoidossa. Myös muita lääkevaihtoehtoja kuin psykostimulantteja on syytä harkita: esimerkiksi tietyt masennuslääkkeet tai atomoksetiinia vaikuttavana aineena sisältävää Strattera ovat osoittautuneet tehokkaiksi ADHD-potilaan hoidossa.

Lääkkeiden päihdekäyttö

ADHD:n hoitoon käytettäviä psykostimulanttilääkkeitä on mahdollista käyttää päihtymystarkoitukseen. Lääkkeiden käyttöön liittyy riippuvuuden riski, joka on huolellisesti arvioitava ennen lääkkeiden määräämistä. Päihteiden vaikutukset voivat aiheuttaa potilaille ADHD:n kaltaisia oireita tai voimistaa uudelleen jo aiemmin vähentynyttä ADHD:n oireistoa. Lisäksi päihdeongelmaisilla potilailla on usein puutteellinen kyky pitäytyä lääkityksen oikeassa annostelussa.

ADHD-potilailla esiintyy muuta väestöä enemmän päihdeongelmia. Heidän aiempi päihteiden käyttönsä on tutkittava huolellisesti, jotta ADHD:n lääkehoito voidaan arvioida ja toteuttaa asianmukaisesti. Päihdeongelmaisen ADHD-potilaan diagnostiikassa ja hoidon järjestämisessä tarvitaan usein moniammatillista yhteistyötä ja päihdealan tai päihdepsykiatrisen yksikön erityisosaamista. Yksityisvastaanotolla toimivan lääkärin tulee pyrkiä näitä potilaita hoitaessaan aktiiviseen yhteistyöhön muiden asiantuntijoiden kanssa.

Bentsodiatsepiinien (esimerkiksi diatsepaami, klonatsepaami, loratsepaami, oksatsepaami) ja muidenkin väärinkäyttöön soveltuvien lääkkeiden määräämisessä ADHD-potilaalle on noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Lääkkeen määrääjän tulee seurata lääkkeen todellista käyttöä lääkeriippuvuuden kehittymisen ehkäisemiseksi. Bentsodiatsepiinihoidon tulisi olla mahdollisimman lyhytkestoista, pääsääntöisesti enintään 4–12 viikkoa. Riippuvuuden kehittymisen riski bentsodiatsepiineihin kasvaa annoksen suurentuessa ja hoitoajan pitkittyessä. Hoidon äkillinen keskeyttäminen saattaa aiheuttaa vieroitusoireita ja voi myös ohimenevästi pahentaa ahdistuneisuutta, jännittyneisyyttä ja unettomuutta. Siksi annostusta on säännöllisen käytön jälkeen pienennettävä vähitellen.

lähde:http://www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/terveydenhuolto/laakehoito/adhd_ja_laakkeiden_maaraaminen