Ajattelin tänne koota parisuhdejuttuja. Hienouksia ja haittoja, kun kumppanina on AD(H)D-aikuinen. Olen käynyt Kataja ry:n Solmuja Parisuhteessa ja 3 vuotta psykoterapiaa ja näiden oppien pohjalta koostan omien kokemusteni mukaan. Edelleen korostan, että en ole psykologi, en terveydenhoitoalan ammattilainen.
ADHD-aikuisen parisuhdetta voi harvoin kuvailla sanalla ”tasapainoinen”. ADHD -aikuisten ihmissuhteet ovat monesti aika värikkäitä mielialojen ailahtelevuuden ja arjenhallinnan vaikeuksien tähden. Tylsää ADHD-oireisen kanssa eläminen ei kyllä ole, mutta se saattaa ajan kanssa käydä raskaaksi. On kuitenkin ADHD-henkilöitä, joilla on takanaan pitkäkin parisuhde.
Kaikkihan me olemme yksilöitä, ei ADHD välttämättä tee ihmisestä kyvytöntä huomioimaan toisen tarpeita ja tunteita, hän tarvitsee vain usein niiden asioiden opettelussa paljon tukea ja opastusta. Kuten missä tahansa parisuhteessa tarvitaan ADHD-oireisenkin kanssa elämisessä tahtoa ja ymmärrystä kestää ne pahatkin päivät. ADHD voi kuitenkin tuoda parisuhteeseen myös positiivista vaihtelua ja yllätyksellisyyttä. Jokaisen on itse mietittävä millaiseen suhteeseen on valmis sitoutumaan – haluaako tasaista, harmonista yhdessäoloa vai onko valmis hyväksymään toisen ADHD-oireet ja tukemaan häntä hankalien piirteiden hallinnan opettelussa. Rakastuneena kaikki on helpompaa hyväksyä, mutta arjen astuessa kuvaan minkä tahansa parisuhteen jatkuminen on jo enemmänkin tahdon asia.
ts. kuntoutuspäällikkö Mirja Heikkilä
Moi!
Mulla on vielä varmistamaton adhd ja miesystävälää asperger.
Me ollaan niin erilaiset kuin voi vaan olla ja yritetään ymmärtää toisiamme eikä huudeta toisillemme mutta vaikeaahan se on kun molemmilla myös masennus ja mulla vielä läheisriippuvuus- Mietin vaan että onko suomessa aspergeriin ja adhd seen erikoistunutta parisuhde terapeuttia.tarvitsisin oikean lääkkeen että jotain onnistuisi mutta sellaisia ei olla vissiin keksittykkään.
toivon vaan että pääsis nopeesti testeihin.
Parisuhteessa on rankkaa kun as on äärimmäisen yksityiskohtanen harkitseva ja tarkka ja minä taas impulsiivinen nopea toimija joka ei lue edes ohjeita ollaanki yritetty hyödyntää vahvuuksiamme