Kommunikaation vaikeus.


Taas kaatui yksi parisuhde kommunikaatioon. Tai sen puutteeseen… tai ehkä enemmänkin kuulluksi tulemisen vaikeuteen..

Miten vaikeaa se onkaan sanoa mitä tarkoittaa tai tarkoittaa sitä mitä sanoo. Mun mielestä esim whatsapissa ei saisi käydä muuta keskustelua kuin mitä tuodaan kaupasta tai muuta arkipäiväistä. Kirjoitetusta viestinnästä kun puuttuu 70%, non-verbaalista. (kuva, ääni, äänenpaino, eleet) . Tai se, että me neurokirjolliset emme välttämättä lue rivien väleistä piilomerkityksiä. Jos itse sanon kaverille ”vitsi, kun ei ole rahaa”, se tarkoittaa juuri sitä. Siinä ei ole piilomerkitystä että hänen pitäisi lainata sitä. Jos tarvin lainaksi rahaa, pyydän sitä. Se on lähinnä vaan huomiointia. Mutta kuinka moni kuitenkin sitten tarkoittaa muuta kuin sanoo. Ja ennenkaikkea miksi. Eräs ex laittoi viestin ”olen tallissa” (mun autotallissa siis) ja luin viestin informatiivisena, johon vastasin peukku ylöspäin-emojilla. Ajatuksena että ole vaan, kiva kun ilmoitit. Kuitenkin hänen viestinsä olisi pitänyt osata lukea ” olen täällä odotamassa sua, haluan jutella

Miten h*lvetissä väännän tallissa olemisen tahtotilaan jutella suhteen tilasta??

Olenko tosiaan ainoa mustavalkoisesti ajatteleva/lukeva ihminen? Usein sanonkin, että luen sanoja, en ajatuksia. Jotenkin mulle se on oikeasti helpoin tapa koska saan päivittäin paljon viestejä. Ja luen tosiaan ihan niinkuin viestiin on kirjoitettu ja kirjoitan juuri niinkin sanon, ilman mitään tulkinnanvaraa rivienväleissä. Ja aina sanonut että ne pitää lukea niin. Jotenkin olen ajatellut että se on just mulle helppoin tapa kommunikoida. Ei tarvitse arpoa tarkoittaako toinen sitä vai tätä ja onkohan tässä joku muu ajatus taustalla, mitenköhän tämän tulkitsisin. Toinen mitä huomaan suhteissa olevan yleistä viestinnässä, on olettaminen. ”luulin että…. ajattelin ettet….” Miksei toisen mielipidettä/tahtotilaa voi kysyä jos siitä on epävarma. Josta pääsenkin siihen joka on viimeaikoina hämmästyttänyt ja ärsyttänyt aivan äärimmäisen paljon:

Kuuntelu

Kuulluksi tuleminen

Kuuleminen

Mielestäni kuunteleminen ja kuuleminen on vähän eri asioita, vivahde-erolla. Jostain syystä olen itsekin olettanut, että (parisuhteessa) toinen kuuntelee/kuulee mun asiani samoin kun minä hänen.

Ei.

Edellisessä suhteessa nousi muutaman kuukauden jälkeen esille se, etten tule kuulluksi. Esimerkiksi näin:

– V*tu ku nenää kutittaa, mutten ny voi raapia , kun olen juuri meikannut.

Kumppani äännähtää jotain epämääräistä, jolloin kysyin : ” Mitä kuulit minun sanovan”
-?? mitä, mitenniin??? tämä sanoo ihmeissään. Sanoin, että toista nyt vaan …

-Sua v*tuttaa kun sulla on meikkiä

Siinä sitten oli todella WTF-moment. Miten ihmeessä, ainakin 70% mitä sanon, voi mennä ohi. Ja siinäpä aloin sitten miettimään, että montakohan kuukautta olen luullut tulleeni kuulluksi, mutten ole. Juurikin siitä syystä, että olen olettanut ihmisten osaavan kuunnella. Kuitenkin ihmisen perustarve on nähdyksi ja kuulluksi tuleminen. Herää ajatuksia, miksi just mun asia ei ole tärkeä. Mikä on tärkeämpää kumppanille kuin esim sillähetkellä puhumani parisuhdeasia, jota paatoksella toimittanut varttitunnin, joka kuitenkin on ollut sama kuin tuuleen huutaisi. Miksi enää ylipäätään edes puhuisin mitään. Milllainen suhde toimii ilman puhetta. Ja sama ilmiö siellä whatsapissa. Tulin ohitetuksi moneen kertaan. kysyin jotain, vastaus oli aivan muuta asiaa. Toinen lupasi opetella , muuttua. Miten opetellaan kuulemaan kirjoitettuja sanoja.

Suomen kuvalehdessä oli taannoin artikkeli siitä, että miten lukeminen kartuttaa sanavarastoa. (verrokkina lapset jotka lukevat saattavat omata n. 70 000 sanana sanavaraston, kun taas ne, jotka eivät lue, omaavat n. 15 000 sanan varaston. Toisaalta ajattelisin, että vaikka tv:n katsominen saattaisi ajaa samaa asiaa, noin niinkun sanavaraston kasvamisen myötä. Kuitenkaan kumppanillani ei ollut tapana lukea, ei kuulemma lukevaa sorttia. Mietin sitä taas sitten uskomuksien kautta. Jos uskottelee itselleen olevan jonkinlainen ja siitä syystä asia x ei onnistu. Omaan kirjainyhdistelmään kuuluu mm lukihäiriö liitännäisenä, ja minäkin luen. (Mieluummin kuuntelen) Kyse taitaa olla enemmän ehkä kiinni kiinnostuksesta, halusta kehittää/sivistää itseään. Kysyin kuitenkin, että miten sitten pystyy lukemaan niitä wa viestejä. (Lupasi että käymme yhden tärkeän parisuhdetekstin läpi yhdessä, aukeamalla oli keskimäärin 200 sanaa ja se oli ylitsepääsemättömän vaikeaa, joten jäi käymättä läpi). Seuraava syy oli sitten sanat. Hän ei kuulemma ole puhujasorttia, ei tule sanoja, ei ole mielikuvitusta niihin. Silloin toki piti kysyä, että onko hänen mielestään kaikki mitä suustani tulee ulos, mielikuvituksen tuotetta? Jos ei puhu, ei kuuntele, ei ajattele, miten voi suhteet toimia? Vai onko kyse siitä , että jostain syystä ei uskalleta sanoa mitä tarkoitetaan. Pelko ohjaa ihmisen käytöstä. Ja lopulta toteuttaa itsensä.

Mä en vaan tajua. Eikö kuuntelu/kuuleminen pitäisi olla taito joka kaikilla on. Miten voi sitten olla kaverisuhteita jos koskaan ei kuuntelisi toista, paasaisi vaan omaa asiaa. viisveisaten toisen mielipiteistä tai kommentoinnista. Jos ihminen reflektoi puheeseen, mä ainakin jään käsitykseen että olen tullut kuulluksi. Monesti tässä suhteessa törmäsin siihen että en muka ole tätä asiaa sanonut/kirjoittanut. Sitten näitä viestejä kaivaessani, jotta voin todentaa että olen, kuitataan se sillä että ei muista. Teistä en tiedä, mutta mä haluan niin kaveri- Kuin parisuhteessa puhua, analysoida ja kommunikoida monella tasolla. Mutta muutoin mä en vaan tajua.

En vaan tajua.

P

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s